Elämäni varrella olen tehnyt paljon huonoja valintoja. Mittään en siis varsinaisesti kadu, mutta ajattelin tehdä listan, jotta voin tulevaisuudessa tarkistaa listalta jos olen tekemässä jotakin konnuuksia, että kannattaako..
- Jos koulukiusaat jotakin lasta, 50kpl hermesetas-makeutusainetablettia piilotettuna Mars-patukkaan, EI tapa ihmistä. Ketään.
- Lapsena ei kannata heittää vanhemmilleen ideaa muutosta 50km päähän sivistyksestä; keskelle metsää. Kun talo on valmis täyttäessäsi 14vuotta- se vituttaa
- Edellisestä vittuuntuneena ei kannata ostaa parhaan ystävän kanssa Ofelia- pulloa ja mennä juomaan se tiistaipäivänä koulunjälkeen läheiseen metsään. Siitä jää kiinni. Ja joutuu poliisilaitokselle
- Vastarakennetun talon, oman huoneen kattoon EI kannata teippailla PikkuG- julisteita. Kun ne repiää irti, niin repeää myös katosta palasia. Ja isä suuttuu.
- Jos polttaa tupakkaa, Kirja-aittasta ostettu kymmenenmarkan hajuvesi EI peitä tupakansavua. EI vaikka sitä suihkuttaisi koko pullollisen. Ei.
- Jos polttaa tupakkaa, niitä tupakoita EI kannata jemmata kiinnijäämisen pelossa sammaleen alle metsään. Niitä EI välttämättä enään löydä.
- Jos tappelet parhaan ystäväsi kanssa yläasteella, niin hammastahna ja yliviivaustussi EIVÄT ole hyviä aseita. Tuloksena voi olla pyöriminen rappusia alas ystäväsi kynnet poskessasi ja omat kätesi ystävän tukassa kiinni, vaatteet yltäpäältä vihreässä pepsodentissa ja vihreässä yliviivaustussissa..
- Kun lähdet 16-kesäisenä heitukkana muualle paikkakunnalle opiskelemaan, niin itsenäistymistä EI tarvitse korostaa laittamalla suurta rengasta huuleen, vetämällä tukka oranssiksi ja jäämällä ensimmäisenä asuntolailtana punkun juomisesta kiinni.
- Kun keksit omat kulmakarvasi, niin anna niiden olla. EI ole hyvä idea vetää kaikkia karvoja pois, ja piirtää tilalle suuret paksut viivat jotka ulottuvat ohimolta nenän yläpäähän.
- EI ole myöskään hyvä omistaa ystäviä, jotka eivät kerro kuinka naurettavalta näytät.
- EI ole hyvä idea omistaa poikaystävää, jonka kanssa olette kuin Matti&Mervi, jonka seurauksena joudut kiipeämään vkloppuna parvekkeen kautta kotiin, sillä hellu on vetänyt herneen nokkaan kun menit heittämään häntä kaakaota täynnä olevalla muromaito hötöllä päähän..
- Kielen alla olevaan jänteeseen EI ole hyvä idea laittaa lävistystä. Itse. Vaikka se näyttikin Umpparin Lävistysmessuilla todella siistiltä, 8snt neulan ostaminen apteekista, ja pienen yksiön keltaisen valon kajastama vessa EI ole oikea paikka laittaa reikiä itseensä. Siitä turpoaa kaula. Ei saa henkeä.
- Kun täytät 18vuotta, yhdellä käyminen on hyvä juttu. Yhdellä Absintilla käyminen EI.
- Edelleen ollessasi juuri täysi-ikäisyyden saavuttanut, ja käynyt yhdellä Absintilla, - EI ole hyvä idea soittaa äidilleen 300km päähän kolmelta yöllä, että sinut on ryöstetty kun todellisuudessa olet jättänyt laukkusi kaverisi luokse. Äiti saattaa kuvitella, että kävelet alastomana pitkin kujia raiskattuna ja hakattuna. EI ole myöskään hyvä idea soittaa tuohtuneena Osuuspankin asiakasneuvontaan ilmoittaen, että heidän täytyy sulkea sinun Pankki- ja AJOkorttisi. He eivät sulje ajokortteja. Kumma.
- Edelleen täysi-ikäisyyden saavuttaessasi, rahattomana, menet baarin eteen puoli neljältä yöllä etsimään jatkopaikkaa. Tällöin EI ole hyvä idea vastata söpöille englantilaispojille istuessasi Vodkapullo käsilaukusta pilkottaen umpparin edessä, että " Im going to Shit here.." Kun he kysyvät mitä aiot tehdä" ... Aika varma, että jatkoja ei heru. Kielimuuri.
emmi-englanti-emmi:
-Shit means Istua..
Kaikki ei tajua..
Mutta eniveis, lista jatkuu myöhemmin. Nyt heräsi jälkikasvu päikkäreiltä
PUSPUS/E
"naisten ongelma on se- että ensin he innostuvat tyhjästä, ja sitten he menevät naimisiin sen kanssa."
torstai 26. elokuuta 2010
sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
LIFE AFTER BUNGEEJUMP
Nyt teille kuulkaas kerron heinäkuun 24päivästä.
Eli olen hypettänyt monta monta kuukautta sitä, että aion hypätä benjihypyn. Ja ykskaks yllättäen se päivä koitti, kun piti ryhtyä sanoista tekoihin. Huonosti nukutun yön jälkeen minuutti minuutilta kauhu ja paniikki vain lisääntyivät, eikä tilannetta helpottanut se, että asun aivan sen paikan vieressä, jossa hyppyjä järjestettiin. Eli näin nosturin takaoveltani.
Pakkohan sinne oli sitten astella rinta rottingilla, kun olivat oikein Merilapin Helmi- lehdestä tulleet minusta juttua tekemään. Sehän olisi ollut kuolettavan-noloa pistää puhelin kiinni, ja muuttaa boraboralle. Kävi mielessä useampaan otteeseen. Mutta ei, reippaana tyttönä tepastelin paikalle, ja olo oli kuin giljotiiniin menijällä.. Voin rehellisesti kertoa, että en ole ennen tiennyt mitä kunnon paniikki ja pelko on. Tuona päivänä hoksasin.
Minua ennen siinä vouhotti jokin polttariporukka. Oli suuria miehiä läjä, ja uhoamista ja naureskelua, kun sulhanen kiinnitetään köysiin, ja nosturi lähtee ylöspäin. Sielä oltiin niinku euroopanomistajat konsanaan, kun "meidän Repe sielä kohta hyppää nii on poka oksat pois". Oli kameraa ja naurunremakkaa kyllikseen, kun Repe kovana jätkänä nousee kohti korkeuksia.
Noin kolme minuuttia myöhemmin Repe tulee nöyränä poikana alas- nosturilla. Ei narulla. Että semmonen chicken. boot bot bot boooooot..
Tässä vaiheessa mie istun asfaltilla päätä polviini nojaten, yritin pidellä päästä kiinni ettei se leviäisi siihen asfaltille. Pelotti muuten ihan järkyttävästi. Jos tuommoinen Repen kaltainen ketale jänisti, miten mulle käy. No jokatapauksessa, toimittaja vierelläni kokoajan kynä sauhuten, marssin määrätietoisena kohti skybreakers- henkilökuntaa. Kun isot ammattilais korstot kääntyivät katsomaan seuraavaa hyppääjää (minua) näin heidän naamoistaan kuinka he haluaisivat purskahtaa nauruun .. Heistä huomasi kuinka he haluaisivat kaatua maahan nauramaan kippurassa nyrkeillä maata hakaten, että eeeeheeei muute tämä tytönhupakko todellakaan hyppää ehehehe ei uskallaaaa... Hienosti he kuitenkin kokosivat itsensä, ja pukivat mulle, kalpealle pikkutytölle raskaat valjaat päälle, ja pistivät matkaan..
Minun piti seisoa nosturiin kiinnitetyn korin laidalla, reunoja puristaen (rystyset valkoisina) jalkaterät hieman astinlaudan ulkopuolella. Ja nousu alkoi. Ihmiset alkoivat mennä yhä pienemmiksi ja pienemmiksi, kunnes kaikki meni yhdeksi mustakirjavaksi sutturaksi. Katsoin eteenpäin, ja näin todella kauas; oli vettä siellä ja puuta täällä ja tuola menee epillerin kokoinen bussi ja tuossa lentelee lintu ja ja.. Sitten katsoin alas. Jumalauta, että oltiinki muuten jätkät korkealla.. Tässävaiheessa käsitin, että ei saatana täältä pitäis HYPÄTÄ alas, menkää itteenne, hypäkkää itte, mie en hyppää, mie jään tänne asumaan, ei stna... Nosto loppui, -noniin siinä sitä sitten killuttiin korin ulkopuolella n.65metrin korkeudessa, köydet jalassa kiinni, ja oli ihan hiljaista. Mies takanani irroitti minut jostakin lihakoukusta, joka oli selässäni kiinni, ja enää ei auttanut huutaa apua. Nyt oli hypättävä. Ja voin kertoa, niitä köysiä ei tunne. Siis sillätavalla, että sie et tiiä varmasti sanoa ootko ihan tosi kiinni jossai narussa.. Pitää vaan luottaa siihen, että joo kaippa nämä osaa yhet valjaat kiinnittää.. Ei hitto että muuten pelotti. Sydän hakkasi kolmeatsiljoonaa, ja olin varma, että vaikka säilyisinkin hengissä hypystä, kuolisin johonkin postraumaattiseen stressiin ..
Mies katsoi minua, käski päästää kädet irti reunoista (meidän dialogi: päästä irti, vitut päästä, päästä nyt, no en todella päästä, irroita otteesi, vitut irrotanki..) ja irroitin otteeni reunoista. Mies käski kääntää pään taaksepäin, ja hypätä pääedellä alas. Sen sanottuaan koettiin samankaltainen: mee jo, vitut meen, mene jo, vitut..-dialogi.
Sitten vilkaisin alas, sanoin hyvästit maailmalle, ja annoin mennä.
Ihan sairasta. Aivan mieletön kuolemanpelko. Ei helvetti. Olin varma, että kuolen. Kimpoilin narun vietävänä 30metriä alas, 20metriä takasi ylös, taas alas, taas nykäisi ylös, alas, ylös.. Kunnes roikuin pääalaspäin narussa, katsoen maahan jossa aloin erottamaan jo ihmisten päitä toisistaan..
Noin kaksi tuntia kaiken tämän jälkeen, olin edelleen ihan järjettömän valkoinen. Jokaikinen veripisara oli paennut mun naamasta..En ole KOSKAAN pelännyt nuin PALJON..
Tulipaha seki sitte koettua. Olihan se tavallaan ihan hienoa, ja paljon siinä ainaki adrenaliiniä erittyi, ja oon ylpeä itestäni , että kans hyppäsin, - mut taisi olla tän neidin viimine hyppy.
(Merilapin Helmi ilmestyy keskiviikkona 28.7)
ei-enää-koskaan/E
Eli olen hypettänyt monta monta kuukautta sitä, että aion hypätä benjihypyn. Ja ykskaks yllättäen se päivä koitti, kun piti ryhtyä sanoista tekoihin. Huonosti nukutun yön jälkeen minuutti minuutilta kauhu ja paniikki vain lisääntyivät, eikä tilannetta helpottanut se, että asun aivan sen paikan vieressä, jossa hyppyjä järjestettiin. Eli näin nosturin takaoveltani.
Pakkohan sinne oli sitten astella rinta rottingilla, kun olivat oikein Merilapin Helmi- lehdestä tulleet minusta juttua tekemään. Sehän olisi ollut kuolettavan-noloa pistää puhelin kiinni, ja muuttaa boraboralle. Kävi mielessä useampaan otteeseen. Mutta ei, reippaana tyttönä tepastelin paikalle, ja olo oli kuin giljotiiniin menijällä.. Voin rehellisesti kertoa, että en ole ennen tiennyt mitä kunnon paniikki ja pelko on. Tuona päivänä hoksasin.
Minua ennen siinä vouhotti jokin polttariporukka. Oli suuria miehiä läjä, ja uhoamista ja naureskelua, kun sulhanen kiinnitetään köysiin, ja nosturi lähtee ylöspäin. Sielä oltiin niinku euroopanomistajat konsanaan, kun "meidän Repe sielä kohta hyppää nii on poka oksat pois". Oli kameraa ja naurunremakkaa kyllikseen, kun Repe kovana jätkänä nousee kohti korkeuksia.
Noin kolme minuuttia myöhemmin Repe tulee nöyränä poikana alas- nosturilla. Ei narulla. Että semmonen chicken. boot bot bot boooooot..
Tässä vaiheessa mie istun asfaltilla päätä polviini nojaten, yritin pidellä päästä kiinni ettei se leviäisi siihen asfaltille. Pelotti muuten ihan järkyttävästi. Jos tuommoinen Repen kaltainen ketale jänisti, miten mulle käy. No jokatapauksessa, toimittaja vierelläni kokoajan kynä sauhuten, marssin määrätietoisena kohti skybreakers- henkilökuntaa. Kun isot ammattilais korstot kääntyivät katsomaan seuraavaa hyppääjää (minua) näin heidän naamoistaan kuinka he haluaisivat purskahtaa nauruun .. Heistä huomasi kuinka he haluaisivat kaatua maahan nauramaan kippurassa nyrkeillä maata hakaten, että eeeeheeei muute tämä tytönhupakko todellakaan hyppää ehehehe ei uskallaaaa... Hienosti he kuitenkin kokosivat itsensä, ja pukivat mulle, kalpealle pikkutytölle raskaat valjaat päälle, ja pistivät matkaan..
Minun piti seisoa nosturiin kiinnitetyn korin laidalla, reunoja puristaen (rystyset valkoisina) jalkaterät hieman astinlaudan ulkopuolella. Ja nousu alkoi. Ihmiset alkoivat mennä yhä pienemmiksi ja pienemmiksi, kunnes kaikki meni yhdeksi mustakirjavaksi sutturaksi. Katsoin eteenpäin, ja näin todella kauas; oli vettä siellä ja puuta täällä ja tuola menee epillerin kokoinen bussi ja tuossa lentelee lintu ja ja.. Sitten katsoin alas. Jumalauta, että oltiinki muuten jätkät korkealla.. Tässävaiheessa käsitin, että ei saatana täältä pitäis HYPÄTÄ alas, menkää itteenne, hypäkkää itte, mie en hyppää, mie jään tänne asumaan, ei stna... Nosto loppui, -noniin siinä sitä sitten killuttiin korin ulkopuolella n.65metrin korkeudessa, köydet jalassa kiinni, ja oli ihan hiljaista. Mies takanani irroitti minut jostakin lihakoukusta, joka oli selässäni kiinni, ja enää ei auttanut huutaa apua. Nyt oli hypättävä. Ja voin kertoa, niitä köysiä ei tunne. Siis sillätavalla, että sie et tiiä varmasti sanoa ootko ihan tosi kiinni jossai narussa.. Pitää vaan luottaa siihen, että joo kaippa nämä osaa yhet valjaat kiinnittää.. Ei hitto että muuten pelotti. Sydän hakkasi kolmeatsiljoonaa, ja olin varma, että vaikka säilyisinkin hengissä hypystä, kuolisin johonkin postraumaattiseen stressiin ..
Mies katsoi minua, käski päästää kädet irti reunoista (meidän dialogi: päästä irti, vitut päästä, päästä nyt, no en todella päästä, irroita otteesi, vitut irrotanki..) ja irroitin otteeni reunoista. Mies käski kääntää pään taaksepäin, ja hypätä pääedellä alas. Sen sanottuaan koettiin samankaltainen: mee jo, vitut meen, mene jo, vitut..-dialogi.
Sitten vilkaisin alas, sanoin hyvästit maailmalle, ja annoin mennä.
Ihan sairasta. Aivan mieletön kuolemanpelko. Ei helvetti. Olin varma, että kuolen. Kimpoilin narun vietävänä 30metriä alas, 20metriä takasi ylös, taas alas, taas nykäisi ylös, alas, ylös.. Kunnes roikuin pääalaspäin narussa, katsoen maahan jossa aloin erottamaan jo ihmisten päitä toisistaan..
Noin kaksi tuntia kaiken tämän jälkeen, olin edelleen ihan järjettömän valkoinen. Jokaikinen veripisara oli paennut mun naamasta..En ole KOSKAAN pelännyt nuin PALJON..
Tulipaha seki sitte koettua. Olihan se tavallaan ihan hienoa, ja paljon siinä ainaki adrenaliiniä erittyi, ja oon ylpeä itestäni , että kans hyppäsin, - mut taisi olla tän neidin viimine hyppy.
(Merilapin Helmi ilmestyy keskiviikkona 28.7)
ei-enää-koskaan/E
lauantai 17. heinäkuuta 2010
ARAKNOFOBIA
Tuli tuossa eräs tarina mieleen, kun jälleen kerran istuskelin parvekkeeni kylmällä lattialla. (Jaha, tänään tämä postaus siis alkaa samaantapaan kuin lastenohjelma "TaoTaossa".. XD
No jokatapauksessa, istuskelin siinä ja tuijottelin punaista tiiliseinää, johon on ykskaks yllättäen päättäneet muuttaa lapinläänin kaikki kahdeksanjalkaiset kummajaiset. Siinä ne leikkivät kotista mun seinällä. On verkkoa sielä ja kärpäsenraatoa täälä, ja aina vähänväliä ohi vilistää kahdeksan pitkää jalkaa. Jos en olisi juhlinut eräitä syntymäpäiviäni muutama vuosi sitten, kiljuisin edelleen kun näen tai kuulenkaan puhuttavan hämähäkeistä.
Kuitenkin juhlin 19vuotispäiväni.
Alusta:
En ole pelännyt hämähäkkejä aina. Muistan kun olin ehkä viiden vanha, naapurin läpit lukitsivat minut pitkään vaatekomeroon, jossa oli iso leikkihämähäkki. Sielä pelkäsin pimeää, niitä läppejä, sitä etten pääse ulos, ja kaikki se pelko kulminoitui sitten siihen leikkihämähäkkiin. Sen tapauksen jälkeen olen pelännyt hämähäkkejä aivan sairaana. En puhu mistään hämähäkkipelosta, vaan hämähäkkiFOBIASTA. Siis sellaisesta olotilasta, että oksennat kauhusta. Että voisit oikeasti purra kätesi irti, jotta pääset tilanteesta pois. Jos jossain näin hämähäkin, hengitys salpautui. En voinut lukea edes paperilta sanaa "hämähäkki" , koska se sana kuulostaa jo pitkiltä jaloilta jotka ällöttävän epätahtisesti vipeltävät pitkin maita. Hämähäkit olis ihan ookoo, jos ei olis niitä jalkoja. Kuka helvetti tarvitsee oikeasti kahdeksaa jalkaa? .. Jos hämähäkit olisivat palloja jotka vaan pyörisivät menemään - ei mulla olis mitään hätää niiden kanssa. Mutta ne jalat. Tai jos niitä olisi vaikka kaksi: aivan hyvä. Mutta että ihan kahdeksan. Hassua tässä on, ettei mulla ole mitään pelkotiloja TUHATjalkaisia kohtaan. Ne ovat lähinnä söpöjä. Nojaa, asiaan:
Oli siis vuosi 2008, ja olin täyttämässä yhdeksäntoista vuotta. Päätimme kaverini (identiteettisuoja syistä puhuttelen häntä nyt vaikka nimellä .. Yläkuopan Laur...i.) Hän on siis tyttö ,kuten nimestä voi päätellä. Laurin kanssa siis päätimme, että vietämme ryyppäjäiset Laurin vanhempien suuressa omakotitalossa. Sinnessiis. Tässävaiheessa on varmaan aiheellista kertoa, että Laurilla oli hämähäkki nimeltä Tur..a. Tura oli rumin asia jonka saatoin ajatella, koskaan en ollut Turaa nähnyt, mutta pystyin kuvittelemaan liiankin hyvin kaikki ne jalat ja karvaisen äässin. En siis ollut nähnyt , en ennen tuota syntymäpäivää..
Ilta koitti, ja porukkaa alkoi valua paikalle. Siinä sitten syntymäpäivälahjojen availuun. On varmaan sanomattakin selvää, että sain juuri Laurilta syntymäpäiväkortin, johon hän tosiystävänä oli päättänyt liimata yhden Turan irronneista jaloista. Siis sellaisen karvaisen jalkaosan, jonka ne hämähäkit ilmeisesti aina vähänväliä tiputtelee ja uudistaa. Hetken aikaa tuijotin korttia tajuamatta, että mikä helvetti tämä on. Kääntelin ja vääntelin, ja tuijotin läheltä. Hyvä etten maistellut että mikäs lirpake tässä roikkuukaan.. Kun tajusin, että kyseessä oli Turan pudonnut ällöttävä jalka, rakkaiden ystävieni naurun saattelemana, viittä vaille itkuun purskahtamaisillaan heitin kortin pois, ja olin jo valmis kotiin. YÄÄÄH. Annoin kuitenkin tämän inhottavan kepposen anteeksi. Epäystävät. Mutta päätin olla joustava ja lojaali, ja ottaa asian huumorilla.
Olisi pitänyt jo silloin potkia polvilumpioita paskaksi, ja painella himpee.. En kuitenkaan sitä tehnyt vaan ilta jatkui..:
Siinä istuskelimme keittiönpöydän ääressä ja nautimme sivistynesti viinaa pullonsuusta. Kunnes. Kunnes yläkerrasta kuuluu epäilyttävää kuiskintaa ja supinaa, ja erotin sanan TURA!. . . Sitten selvisi, että Laurin hämähäkki, tämä punamustakarvainen hyppykoipi ihmissyöjätär, oli karannut. KARANNUT! .. Meni varmaan kolmesadasosa sekuntia, ja minä istuskelin jo pihalla. Istuin pihalla varsin tietoisena siitä, että juuri sillä hetkellä keskuudessamme on tappaja vapaana. Että se tappaja voi tälläkin hetkellä istuskella jonkun ystäväni olkapäällä munimassa 13 000 0000 hämähäkinmunaa ja tuikkaamassa ne kantajan korvakäytävään. Olin hyvin tietoinen siinä pihala kylmässä istuskellessani, että kohta Tornion valtaa hämähäkkiepidemia, koska tämä äärimmäisen myrkyllinen lajike pääsee vapaaksi (Turan puraisu on kuulema yhtä paha kuin ampiaisen pisto. Kuolemaksi siis suorastaan). Kerkesin jo pohtia pitääkö mun soittaa ensin eläinsuojeluyhdistykseen, VAI presidentille, kertoakseni että maan rajat täytyy sulkea, ja meidän suomalaisten täytyy kerääntyä bunkkeriin kuolemaan, koska hämähäkit valtaavat maan...
Sitten LUOJANKIITOS rakas ystäväni Lauri tuli kertomaan minulle poloiselle, että Tura löytyi, ja on takaisin häkissään. Hieman valppaana, mutta täysin uudessa nousussa jatkoin iltaa. Ja oli hauskaa. Nauroin muutamaan otteeseen tätä hassua tapausta. Kuinka hämähäkki voikaan tuollalailla karata. Onneksi löytyi. Ha Ha. Onpas hauska. Ilta jatkui..
Siihen loppuivat tämän seuraneitin muistikuvat illalta. Seuraavaksi vaan heräsin Laurin vanhempien omakotitalosta vierashuoneesta. Astelin huoneesta hieman seiniin nojaillen ulos, ja yritin etsiä ihmisiä. Ei ketään. Kaikki olivat lähteneet joko töihin, tai yöllä kotiin. Olin siis yksin. No ei haittaa, pikku pelkotiloissa tepastelin keittiöön ja koitin kovasti muistella eilisillan sattumuksia. Nada. Pää tyhjä. Otin lasillisen vettä, ja käännyin nojaamaan tiskialtaaseen päättäen, että nyt emmi pähkäillään tässä mitäs ollaan eilen tehty. .. .. . .
Sivusilmällä vilkaisin hieman vasempaan...
...
..
JA JUMALAUTA SE SAATANAN KUTALE ON KOKO PITUUTTAAN SIINÄ SEINÄSSÄ! SIINÄ SE RUMA RUTJAKE KIPITTELEE MILJOONIEN JALKOJENSA KANSSA KOLMETOISTA SILMÄÄ KIILUEN PITKIN KEITTIÖN SEINÄÄ!!
Silloin minä huusin. Ja huusin. Ja hämähäkki huusi. Ja minä huusin. Ja hämähäkki huusi. Juoksin ihan järjettömän lujaa verisuussa takaisin vierashuoneeseen, tukka shokista pystyssä.. Hyppäsin seisomaan sängynpäälle lukittuani oven. Olin varma, että nyt kuolen. Sydänkohtaus tai aivoveritulppa. Lähtö on lähellä..
Sain vapisevin käsin tongittua taskusta puhelimen, ja aloin soittamaan VIHAISENA ystävälleni Laurille, kertoakseni, että kun kohtaamme, minä tapan hänet. Vain siitä syystä, että hän oli päättänyt jättää lauseen "Tura on häkissä" jälkeen lisäämättä, että "eipäs muuten olekaan, emme löytäneet sitä, joten aiot bailata koko illan hämähäkin seurassa autuaan tietämättömänä.."... En ole varmaan ikinä ollut niin vihainen. Ja Lauri ei vastannut puhelimeen. Sain kuitenkin langanpäähän toisen toverini Juuk...ean. Juukealle sain änkytettyä sanoja, kuten : kuolen, hämähämähämä, seinä, kuolen, hähähähämä... Näitä sanoja yhdisteltyään Juukea hoksasi mitä yritin selittää, ja soitti Laurille (joka Juukealle kuitenkin vastasi puhelimeen) , että jaha, emmi taisi löytää Turan..
Juukea tuli sitten poimimaan minut pois sieltä myrkkyhämähäkkien valtaamasta talosta, ja vei minut kotiin. Olisin voinut kuristaa heidät kaikki ..
Loppujenlopuksi hämähäkki löytyi parin päivän kuluttua kuljeksimasta pitkin olohuonetta, teljettiin takaisin terraarioon, ja tänäpäivänä tuo hämähäkin kutale nököttää kiltisti Laurin huoneen seinällä nuppineula pyllyssä hyvin kuolleena. Ha Ha Karman laki. Mitäs syntyi tuollaiseksi rumaksi.
..
Tämä tarina mulla tuli mieleen, kun istuskelin tuossa parvekkeellani tuijottelemassa hämähäkkejä. Tapaus elokuu08- oli sen verran tehokas shokkihoito, etten enään pelkää hämähäkkejä :) ..
puspus/E
No jokatapauksessa, istuskelin siinä ja tuijottelin punaista tiiliseinää, johon on ykskaks yllättäen päättäneet muuttaa lapinläänin kaikki kahdeksanjalkaiset kummajaiset. Siinä ne leikkivät kotista mun seinällä. On verkkoa sielä ja kärpäsenraatoa täälä, ja aina vähänväliä ohi vilistää kahdeksan pitkää jalkaa. Jos en olisi juhlinut eräitä syntymäpäiviäni muutama vuosi sitten, kiljuisin edelleen kun näen tai kuulenkaan puhuttavan hämähäkeistä.
Kuitenkin juhlin 19vuotispäiväni.
Alusta:
En ole pelännyt hämähäkkejä aina. Muistan kun olin ehkä viiden vanha, naapurin läpit lukitsivat minut pitkään vaatekomeroon, jossa oli iso leikkihämähäkki. Sielä pelkäsin pimeää, niitä läppejä, sitä etten pääse ulos, ja kaikki se pelko kulminoitui sitten siihen leikkihämähäkkiin. Sen tapauksen jälkeen olen pelännyt hämähäkkejä aivan sairaana. En puhu mistään hämähäkkipelosta, vaan hämähäkkiFOBIASTA. Siis sellaisesta olotilasta, että oksennat kauhusta. Että voisit oikeasti purra kätesi irti, jotta pääset tilanteesta pois. Jos jossain näin hämähäkin, hengitys salpautui. En voinut lukea edes paperilta sanaa "hämähäkki" , koska se sana kuulostaa jo pitkiltä jaloilta jotka ällöttävän epätahtisesti vipeltävät pitkin maita. Hämähäkit olis ihan ookoo, jos ei olis niitä jalkoja. Kuka helvetti tarvitsee oikeasti kahdeksaa jalkaa? .. Jos hämähäkit olisivat palloja jotka vaan pyörisivät menemään - ei mulla olis mitään hätää niiden kanssa. Mutta ne jalat. Tai jos niitä olisi vaikka kaksi: aivan hyvä. Mutta että ihan kahdeksan. Hassua tässä on, ettei mulla ole mitään pelkotiloja TUHATjalkaisia kohtaan. Ne ovat lähinnä söpöjä. Nojaa, asiaan:
Oli siis vuosi 2008, ja olin täyttämässä yhdeksäntoista vuotta. Päätimme kaverini (identiteettisuoja syistä puhuttelen häntä nyt vaikka nimellä .. Yläkuopan Laur...i.) Hän on siis tyttö ,kuten nimestä voi päätellä. Laurin kanssa siis päätimme, että vietämme ryyppäjäiset Laurin vanhempien suuressa omakotitalossa. Sinnessiis. Tässävaiheessa on varmaan aiheellista kertoa, että Laurilla oli hämähäkki nimeltä Tur..a. Tura oli rumin asia jonka saatoin ajatella, koskaan en ollut Turaa nähnyt, mutta pystyin kuvittelemaan liiankin hyvin kaikki ne jalat ja karvaisen äässin. En siis ollut nähnyt , en ennen tuota syntymäpäivää..
Ilta koitti, ja porukkaa alkoi valua paikalle. Siinä sitten syntymäpäivälahjojen availuun. On varmaan sanomattakin selvää, että sain juuri Laurilta syntymäpäiväkortin, johon hän tosiystävänä oli päättänyt liimata yhden Turan irronneista jaloista. Siis sellaisen karvaisen jalkaosan, jonka ne hämähäkit ilmeisesti aina vähänväliä tiputtelee ja uudistaa. Hetken aikaa tuijotin korttia tajuamatta, että mikä helvetti tämä on. Kääntelin ja vääntelin, ja tuijotin läheltä. Hyvä etten maistellut että mikäs lirpake tässä roikkuukaan.. Kun tajusin, että kyseessä oli Turan pudonnut ällöttävä jalka, rakkaiden ystävieni naurun saattelemana, viittä vaille itkuun purskahtamaisillaan heitin kortin pois, ja olin jo valmis kotiin. YÄÄÄH. Annoin kuitenkin tämän inhottavan kepposen anteeksi. Epäystävät. Mutta päätin olla joustava ja lojaali, ja ottaa asian huumorilla.
Olisi pitänyt jo silloin potkia polvilumpioita paskaksi, ja painella himpee.. En kuitenkaan sitä tehnyt vaan ilta jatkui..:
Siinä istuskelimme keittiönpöydän ääressä ja nautimme sivistynesti viinaa pullonsuusta. Kunnes. Kunnes yläkerrasta kuuluu epäilyttävää kuiskintaa ja supinaa, ja erotin sanan TURA!. . . Sitten selvisi, että Laurin hämähäkki, tämä punamustakarvainen hyppykoipi ihmissyöjätär, oli karannut. KARANNUT! .. Meni varmaan kolmesadasosa sekuntia, ja minä istuskelin jo pihalla. Istuin pihalla varsin tietoisena siitä, että juuri sillä hetkellä keskuudessamme on tappaja vapaana. Että se tappaja voi tälläkin hetkellä istuskella jonkun ystäväni olkapäällä munimassa 13 000 0000 hämähäkinmunaa ja tuikkaamassa ne kantajan korvakäytävään. Olin hyvin tietoinen siinä pihala kylmässä istuskellessani, että kohta Tornion valtaa hämähäkkiepidemia, koska tämä äärimmäisen myrkyllinen lajike pääsee vapaaksi (Turan puraisu on kuulema yhtä paha kuin ampiaisen pisto. Kuolemaksi siis suorastaan). Kerkesin jo pohtia pitääkö mun soittaa ensin eläinsuojeluyhdistykseen, VAI presidentille, kertoakseni että maan rajat täytyy sulkea, ja meidän suomalaisten täytyy kerääntyä bunkkeriin kuolemaan, koska hämähäkit valtaavat maan...
Sitten LUOJANKIITOS rakas ystäväni Lauri tuli kertomaan minulle poloiselle, että Tura löytyi, ja on takaisin häkissään. Hieman valppaana, mutta täysin uudessa nousussa jatkoin iltaa. Ja oli hauskaa. Nauroin muutamaan otteeseen tätä hassua tapausta. Kuinka hämähäkki voikaan tuollalailla karata. Onneksi löytyi. Ha Ha. Onpas hauska. Ilta jatkui..
Siihen loppuivat tämän seuraneitin muistikuvat illalta. Seuraavaksi vaan heräsin Laurin vanhempien omakotitalosta vierashuoneesta. Astelin huoneesta hieman seiniin nojaillen ulos, ja yritin etsiä ihmisiä. Ei ketään. Kaikki olivat lähteneet joko töihin, tai yöllä kotiin. Olin siis yksin. No ei haittaa, pikku pelkotiloissa tepastelin keittiöön ja koitin kovasti muistella eilisillan sattumuksia. Nada. Pää tyhjä. Otin lasillisen vettä, ja käännyin nojaamaan tiskialtaaseen päättäen, että nyt emmi pähkäillään tässä mitäs ollaan eilen tehty. .. .. . .
Sivusilmällä vilkaisin hieman vasempaan...
...
..
JA JUMALAUTA SE SAATANAN KUTALE ON KOKO PITUUTTAAN SIINÄ SEINÄSSÄ! SIINÄ SE RUMA RUTJAKE KIPITTELEE MILJOONIEN JALKOJENSA KANSSA KOLMETOISTA SILMÄÄ KIILUEN PITKIN KEITTIÖN SEINÄÄ!!
Silloin minä huusin. Ja huusin. Ja hämähäkki huusi. Ja minä huusin. Ja hämähäkki huusi. Juoksin ihan järjettömän lujaa verisuussa takaisin vierashuoneeseen, tukka shokista pystyssä.. Hyppäsin seisomaan sängynpäälle lukittuani oven. Olin varma, että nyt kuolen. Sydänkohtaus tai aivoveritulppa. Lähtö on lähellä..
Sain vapisevin käsin tongittua taskusta puhelimen, ja aloin soittamaan VIHAISENA ystävälleni Laurille, kertoakseni, että kun kohtaamme, minä tapan hänet. Vain siitä syystä, että hän oli päättänyt jättää lauseen "Tura on häkissä" jälkeen lisäämättä, että "eipäs muuten olekaan, emme löytäneet sitä, joten aiot bailata koko illan hämähäkin seurassa autuaan tietämättömänä.."... En ole varmaan ikinä ollut niin vihainen. Ja Lauri ei vastannut puhelimeen. Sain kuitenkin langanpäähän toisen toverini Juuk...ean. Juukealle sain änkytettyä sanoja, kuten : kuolen, hämähämähämä, seinä, kuolen, hähähähämä... Näitä sanoja yhdisteltyään Juukea hoksasi mitä yritin selittää, ja soitti Laurille (joka Juukealle kuitenkin vastasi puhelimeen) , että jaha, emmi taisi löytää Turan..
Juukea tuli sitten poimimaan minut pois sieltä myrkkyhämähäkkien valtaamasta talosta, ja vei minut kotiin. Olisin voinut kuristaa heidät kaikki ..
Loppujenlopuksi hämähäkki löytyi parin päivän kuluttua kuljeksimasta pitkin olohuonetta, teljettiin takaisin terraarioon, ja tänäpäivänä tuo hämähäkin kutale nököttää kiltisti Laurin huoneen seinällä nuppineula pyllyssä hyvin kuolleena. Ha Ha Karman laki. Mitäs syntyi tuollaiseksi rumaksi.
..
Tämä tarina mulla tuli mieleen, kun istuskelin tuossa parvekkeellani tuijottelemassa hämähäkkejä. Tapaus elokuu08- oli sen verran tehokas shokkihoito, etten enään pelkää hämähäkkejä :) ..
puspus/E
tiistai 29. kesäkuuta 2010
Im only gonna break break your break break your arm..
Just.Että näitä päiviä taas.Kävin Muoniossa yksityisellä lääkärillä iskemässä kortisonipiikin olkapäähän (syystä että mun vasen käsi on kiusannut mua jo nelisen vuotta, eikä se enää nouse ylös.) Piikki oli ihan tajuttoman suuri, eikä tapausta yhtään helpottanut lääkärisedän vakuuttelut : "Oohammie näitä tämmösiä ennenkii pistelly menemhän, eikä näestä nyt pitäs mittää suurta vahinkoa koitua..Pienele osale pistettävistä tulloo jotaki oiretta.." ... Niin. Olen Emmi. Olen AINA se pieni osa. Se pienen pieni prosenttuaalinen osa jolle käy aina kaikki vahingot..
Ja vaikka olenkin sanonut kovaan ääneen, että : MEIKÄPOKA ON SYNNYTTÄNY MIKKÄÄ EI KÄY ENNÄÄ SEJJÄLKEE KIPEÄÄ..
Niin voin kertoa, että kipeää kävi. Tuntui että piikki upposi ihan varmasti selkäytimeen saakka, ja poltti mun sisäelimet. (nehä on tietysti yhteydessä toisiisa.. nojoo)
Hienoahan tässä on nyt se, että käsivarren kipu katosi sen siliän tien, ko kortisoni jylläsi pitkin elimistöä. Pystyn jopa nostamaan kättäni. uskomaton tunne.. Se katosi nopeaa..
Valittelin lääkärisedälle pyörryttävää oloa, johon setä kilttinä miehenä kiikuttamaan litrakaupalla vettä mulle, ja otti mun päästä kiinni ja iski lattiaan. (näin ilmeisesti kuuluu tehdä kun pyörryttää, että pää alas..).. Kokosin itseni, ja painuin Muonion apteekkiin. Ja mitä nään? ..
Ensin vähän taustatietoo ihmisille, jotka eivät ole Muoniossa käyneet: Muonio on tyhjä kylä, siellä ei ole mitää, asu ketää, tapahu yhtää mitään. Kunnes tänäpäivänä, kun Emmi hengailee sieläpäin ILMAN KAMERAA ja ILMAN KETÄÄN MUUTA TODISTAJAA.
Sielä keskellä tyhjää kylää soitti käkkäräpäinen nainen kontrabassoa ihan innoissaan (lue:pilvessä).
Jo tämä oli itsessään hyvin huvittava näky, sillä muoniossa ei tosiaan paljon jengiä ole, ja jos yksi ilmaantuu paikalle soittelemaan niin ohan se jännä.
MUTTA!! Sen ko. naisen ympärillä TANSSAHTELI n.+50vuotias harmaahapsuinen MIES tiukoissa TRIKOISSAAN! siis tanssahteli niinkuin balleriinat konsanaan. Ilmeisesti jokin performanssishow oli menossa tyhjälle kylälle. (plus mulle). Tässä tanssivassa miehessä kulminoitui Lapin mies. Sen miehen nimi oli luultavasti Jorma, ja se oli entinen muoniolainen toimistosihteeri, joka päätti viidenkympin villityksissään ottaa fudut töistä, ja alkaa tanssivaksi artistiksi. . . Tainu Jorman vaimo lähteä ko Jope on mennyt vaimon vaatekaapille trikoita sovittelemaan..
Näin luulen..
Siinä aikani seisoin, ja yritin purra poskeni verille, etten purskahtaisi äärettömän kovaääniseen hirnuvaan nauruun. Sehän olisi ollut töykeää- koska Jope ja käkkäränainen olivat ilmeisen tosissaan hommissaan.. (Tämähän on siis vähemmän töykeää kirjoitella jälkeenpäin kaikellekansalle blogissaan.. =) )
Kun en enään pystynyt olemaan hiljaa, istuin takaisin autoon, purskahdin äärettömän suureen nauruun, perruutin auton mäen alas, iskin ykkösen silmään, ja katsoin eteenpäin.- Siinä seisoo Jope trikoissaan auton keulan edessä tuijottaen mua suoraan silmiin. Kiljaisin. Kaasuttelin, että painu sinä helevettihi siitä, Jope otti puolikkaan askelman sivulle, ja tämä neiti kaasutti kivet lentäen paikalta. MITÄ MITÄ MITÄ??!?!?!
Mulle käy ihmiset AINA näin! Aina sattuu ja tapahtuu kun olen YKSIN! .. "#¤%¤&¤%&/((
Teki mieli soittaa lääkärisedälle, että nyt ihan rohkeasti kerrot mulle, mitä helkattia piikitit minuun! halluja?
Nyt harkitsen vakavasti muuttoa MUONIOON! (just.)
<3 E
Ja vaikka olenkin sanonut kovaan ääneen, että : MEIKÄPOKA ON SYNNYTTÄNY MIKKÄÄ EI KÄY ENNÄÄ SEJJÄLKEE KIPEÄÄ..
Niin voin kertoa, että kipeää kävi. Tuntui että piikki upposi ihan varmasti selkäytimeen saakka, ja poltti mun sisäelimet. (nehä on tietysti yhteydessä toisiisa.. nojoo)
Hienoahan tässä on nyt se, että käsivarren kipu katosi sen siliän tien, ko kortisoni jylläsi pitkin elimistöä. Pystyn jopa nostamaan kättäni. uskomaton tunne.. Se katosi nopeaa..
Valittelin lääkärisedälle pyörryttävää oloa, johon setä kilttinä miehenä kiikuttamaan litrakaupalla vettä mulle, ja otti mun päästä kiinni ja iski lattiaan. (näin ilmeisesti kuuluu tehdä kun pyörryttää, että pää alas..).. Kokosin itseni, ja painuin Muonion apteekkiin. Ja mitä nään? ..
Ensin vähän taustatietoo ihmisille, jotka eivät ole Muoniossa käyneet: Muonio on tyhjä kylä, siellä ei ole mitää, asu ketää, tapahu yhtää mitään. Kunnes tänäpäivänä, kun Emmi hengailee sieläpäin ILMAN KAMERAA ja ILMAN KETÄÄN MUUTA TODISTAJAA.
Sielä keskellä tyhjää kylää soitti käkkäräpäinen nainen kontrabassoa ihan innoissaan (lue:pilvessä).
Jo tämä oli itsessään hyvin huvittava näky, sillä muoniossa ei tosiaan paljon jengiä ole, ja jos yksi ilmaantuu paikalle soittelemaan niin ohan se jännä.
MUTTA!! Sen ko. naisen ympärillä TANSSAHTELI n.+50vuotias harmaahapsuinen MIES tiukoissa TRIKOISSAAN! siis tanssahteli niinkuin balleriinat konsanaan. Ilmeisesti jokin performanssishow oli menossa tyhjälle kylälle. (plus mulle). Tässä tanssivassa miehessä kulminoitui Lapin mies. Sen miehen nimi oli luultavasti Jorma, ja se oli entinen muoniolainen toimistosihteeri, joka päätti viidenkympin villityksissään ottaa fudut töistä, ja alkaa tanssivaksi artistiksi. . . Tainu Jorman vaimo lähteä ko Jope on mennyt vaimon vaatekaapille trikoita sovittelemaan..
Näin luulen..
Siinä aikani seisoin, ja yritin purra poskeni verille, etten purskahtaisi äärettömän kovaääniseen hirnuvaan nauruun. Sehän olisi ollut töykeää- koska Jope ja käkkäränainen olivat ilmeisen tosissaan hommissaan.. (Tämähän on siis vähemmän töykeää kirjoitella jälkeenpäin kaikellekansalle blogissaan.. =) )
Kun en enään pystynyt olemaan hiljaa, istuin takaisin autoon, purskahdin äärettömän suureen nauruun, perruutin auton mäen alas, iskin ykkösen silmään, ja katsoin eteenpäin.- Siinä seisoo Jope trikoissaan auton keulan edessä tuijottaen mua suoraan silmiin. Kiljaisin. Kaasuttelin, että painu sinä helevettihi siitä, Jope otti puolikkaan askelman sivulle, ja tämä neiti kaasutti kivet lentäen paikalta. MITÄ MITÄ MITÄ??!?!?!
Mulle käy ihmiset AINA näin! Aina sattuu ja tapahtuu kun olen YKSIN! .. "#¤%¤&¤%&/((
Teki mieli soittaa lääkärisedälle, että nyt ihan rohkeasti kerrot mulle, mitä helkattia piikitit minuun! halluja?
Nyt harkitsen vakavasti muuttoa MUONIOON! (just.)
<3 E
sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
10s. päivä pohjoisessa.
Tänää lähti kymmenes päivä kun hengailen perusasioiden äärellä syvällä lapin luonnossa. Lähdin porukoille majaileen Tuulin kanssa, jotta saan a)vähän etäisyyttä arkiasioihin b) nukkua c) olla käymättä suihkussa.
Huono puolihan tässä nyt on se, että aivot on vetäneet jarrut päälle, eikä mieleen tule yhtä ainoaa mielenkiintoista/ julkaisemisenarvoista asiaa.
Tuijotan ikkunasta, sieltä mua tuijottaa takaisin poro.
Läppinä paiskoin ovia ja painelin maailmalle häthätää kuustoista kesäisenä. Päätin etten KOSKAAN IKINÄKOSKAAN NEVEREVER tuu takaisin TÄNNE tää paikka on IHAN SYVÄLTÄ MÄ VIHAAN TEIT KAIKKIIIII!!! Revin PikkuG kuvat alas seiniltä ja päättäväisenä lähdin ulkomaailmaan! (lue: Tornioon).
Nyt kun aloin kelailee kaikkia juttuja joita tääläollessani on vuosiensaatossa sattunut, niin taidan nauraa itseni hengiltä.
Olen esimerkiksi maannut keskellä valtatietä serkkuni kanssa(tämän kylän "valtatie" on hyvin mutkikas ja mäkinen) poikittain, korvat kiinni maassa kuunnellen kun rekat lähestyvät. Vähän niinkö biisoneita kuunneltiin joskus muinoin korvat maahan painautuneina. Tätä kun miettii tänäpäivänä, nousevat karvat pystyyn ja alkaa heikottaa.. olin voinut vaikka KUOLLA! .. miettikääpä ku siinä tiellä maatessa olis alkanut esimerkiksi jalka kramppaamaan. Ei olis mennyt kuin hetki kun Kaukokiidon biisoni olis huristellu päälle. Hyisstna. Mitä tästä opin? Sen etten koskaan anna Tuulin katsoa pocahontasta (en mie keksi muutakaan lähdettä josta olen näin idiootteja itsenitappo-ideoita saanut kuin disneyn leffoista)
Olen myös viettänyt yhden uudenvuoden kuusen alla. Sielä suuren suuren kuusen alla 50asteen pakkasessa tönöttäen serkkuni kanssa polteltiin tähtisadetikkuja ja kynttilöitä. Kuulostaa kivalta lasten pikku kemuilta. Sitähän se olikin. Siihensaakka kunnes tähtisadetikku sytytti kuusen alimmat oksat palamaan. Alimmat oksat sytyttivät seuraavat oksat palamaan jne. Kohta oliki tulta jokapuolella, kynttilät metrin mittaisissa liekeissä, eikä kukaan kertonut mulle, ettei silloin saa sammutusvälineenä käyttää lunta. Käytin. Tuli riemastui. Kohta kuului metsästä "MITÄHELVETTIÄ" kun serkkuni äiti kahlasi poskia myöten lumessa pelastamaan meidät tontut. En muista tarkalleen mitä sitten tapahtui, mutta hengissä ollaan. huhhu. karvat pystyssä jälleen.
Eräänä kertana istuimme samaisen biisoni/tulipalokuusi-serkun kanssa heidän keittiössään, kun pihaan kaarsi auto (jo tämä itsessään oli viikon kohokohta, kun kylässä ylipäätään näkyi auto). Auto oli vähän rähjäinen, ja autosta nousi luihu pitkä mies joka asteli kohti serkkuni taloa. Mies tuli sisään, ja kertoi meille kahdelle kymmenvuotiaalle, että on poliisi, ja aikoo odottaa meidän pihalla että eräs roisto ajaa siitä ohi, jolloin lähtee hänen peräänsä. Wau! vähänkö siistiä! oltiin serkkuni kanssa siis auttamassa poliisia oikein TAKAA-AJOSSA!! saakohan tästä mitalinkin..hmm.. Mies paineli takaisin autoonsa, ja me serkkuni kanssa jäimme nenät kiinni keittiönikkunaan tuijottamaan ja odottamaan koska roisto ajaisi ohitse...
...
Hetken kuluttua tiellä ajoi kauheaa vauhtia auto. Niin. Poliisiauto. Oikea poliisiauto veti tuhattajasataa pohjoiseenpäin, ja sekuntia myöhemmin pihalla päivystänyt mies painoin kaasun pohjaan ja renkaat ulisten kaahasi tieltä eteläänpäin. . . damnet. autettiin siis roistoa.. Ei serkkuni kanssa kerrottu kellekkään, vaan aloimme paistamaan lättyjä.
Sitten lukuisia sellaisia pieniä asioita muistissa, kuten kun kävelin kerran kylänpinnassa talvella. Oli ihan säkkipimeää, ei missään valonpilkahdustakaan, vain minä ja taskulamppuni. Kohta taskulampun valokeilassa suoraan edessäni mua tuijottaa jonkinsortin pelikaani. Taisiin sellainen pitkäkaulainen pitkänokkainen lintu. Semmonen kuikelo. Siinä se tuijotti minua, minä tuijotin sitä. Seistiin molemmat siinä toisiamme tuijotellen varmaan kymmenisen minuuttia, kunnes tämä kuikelo paineli metsään. Lumiseen metsään.
Tai sitten kun lähdettiin tämän katastrofiserkkuni kanssa piiloon metsään röökille. Painelimme varmaan puolisentuntia tarpeeksi syvälle metsään, kunnes perillä huomasimme, että kummallakaan ei ole tulta. Serkkuni passitti minut kotiini hakemaan sytkärin, ja sanomaan äidilleni että unohtui muka lompakko kun kioskiin muka olimme menossa karkkia ostamaan. Kävin kotona, valehtelin kioskihommia äidilleni, painelin takaisin metsään, aloimme sytyttämään tupakkaa; mun lompakolla. niin. otin sitten oikeasti lompakon. en tulta.
Ja vielä se kun erään ystäväni kanssa menimme keskellä yötä järvelle kalaan, ongimme ylös varmaan kolmetuhatta pientä ahventa, nimesimme kaikki kalaset entisten poikaystävien ja muiden vihamiesten nimillä, ja raa`asti hakkasimme hengiltä kalat huutaen: "KUOLE JAAKKO KUOLE"... Toimiva terapia täytyy myöntää!
Kaikkia muistoja liittyy tähänkin kyläpahaseen..
<3
Huono puolihan tässä nyt on se, että aivot on vetäneet jarrut päälle, eikä mieleen tule yhtä ainoaa mielenkiintoista/ julkaisemisenarvoista asiaa.
Tuijotan ikkunasta, sieltä mua tuijottaa takaisin poro.
Läppinä paiskoin ovia ja painelin maailmalle häthätää kuustoista kesäisenä. Päätin etten KOSKAAN IKINÄKOSKAAN NEVEREVER tuu takaisin TÄNNE tää paikka on IHAN SYVÄLTÄ MÄ VIHAAN TEIT KAIKKIIIII!!! Revin PikkuG kuvat alas seiniltä ja päättäväisenä lähdin ulkomaailmaan! (lue: Tornioon).
Nyt kun aloin kelailee kaikkia juttuja joita tääläollessani on vuosiensaatossa sattunut, niin taidan nauraa itseni hengiltä.
Olen esimerkiksi maannut keskellä valtatietä serkkuni kanssa(tämän kylän "valtatie" on hyvin mutkikas ja mäkinen) poikittain, korvat kiinni maassa kuunnellen kun rekat lähestyvät. Vähän niinkö biisoneita kuunneltiin joskus muinoin korvat maahan painautuneina. Tätä kun miettii tänäpäivänä, nousevat karvat pystyyn ja alkaa heikottaa.. olin voinut vaikka KUOLLA! .. miettikääpä ku siinä tiellä maatessa olis alkanut esimerkiksi jalka kramppaamaan. Ei olis mennyt kuin hetki kun Kaukokiidon biisoni olis huristellu päälle. Hyisstna. Mitä tästä opin? Sen etten koskaan anna Tuulin katsoa pocahontasta (en mie keksi muutakaan lähdettä josta olen näin idiootteja itsenitappo-ideoita saanut kuin disneyn leffoista)
Olen myös viettänyt yhden uudenvuoden kuusen alla. Sielä suuren suuren kuusen alla 50asteen pakkasessa tönöttäen serkkuni kanssa polteltiin tähtisadetikkuja ja kynttilöitä. Kuulostaa kivalta lasten pikku kemuilta. Sitähän se olikin. Siihensaakka kunnes tähtisadetikku sytytti kuusen alimmat oksat palamaan. Alimmat oksat sytyttivät seuraavat oksat palamaan jne. Kohta oliki tulta jokapuolella, kynttilät metrin mittaisissa liekeissä, eikä kukaan kertonut mulle, ettei silloin saa sammutusvälineenä käyttää lunta. Käytin. Tuli riemastui. Kohta kuului metsästä "MITÄHELVETTIÄ" kun serkkuni äiti kahlasi poskia myöten lumessa pelastamaan meidät tontut. En muista tarkalleen mitä sitten tapahtui, mutta hengissä ollaan. huhhu. karvat pystyssä jälleen.
Eräänä kertana istuimme samaisen biisoni/tulipalokuusi-serkun kanssa heidän keittiössään, kun pihaan kaarsi auto (jo tämä itsessään oli viikon kohokohta, kun kylässä ylipäätään näkyi auto). Auto oli vähän rähjäinen, ja autosta nousi luihu pitkä mies joka asteli kohti serkkuni taloa. Mies tuli sisään, ja kertoi meille kahdelle kymmenvuotiaalle, että on poliisi, ja aikoo odottaa meidän pihalla että eräs roisto ajaa siitä ohi, jolloin lähtee hänen peräänsä. Wau! vähänkö siistiä! oltiin serkkuni kanssa siis auttamassa poliisia oikein TAKAA-AJOSSA!! saakohan tästä mitalinkin..hmm.. Mies paineli takaisin autoonsa, ja me serkkuni kanssa jäimme nenät kiinni keittiönikkunaan tuijottamaan ja odottamaan koska roisto ajaisi ohitse...
...
Hetken kuluttua tiellä ajoi kauheaa vauhtia auto. Niin. Poliisiauto. Oikea poliisiauto veti tuhattajasataa pohjoiseenpäin, ja sekuntia myöhemmin pihalla päivystänyt mies painoin kaasun pohjaan ja renkaat ulisten kaahasi tieltä eteläänpäin. . . damnet. autettiin siis roistoa.. Ei serkkuni kanssa kerrottu kellekkään, vaan aloimme paistamaan lättyjä.
Sitten lukuisia sellaisia pieniä asioita muistissa, kuten kun kävelin kerran kylänpinnassa talvella. Oli ihan säkkipimeää, ei missään valonpilkahdustakaan, vain minä ja taskulamppuni. Kohta taskulampun valokeilassa suoraan edessäni mua tuijottaa jonkinsortin pelikaani. Taisiin sellainen pitkäkaulainen pitkänokkainen lintu. Semmonen kuikelo. Siinä se tuijotti minua, minä tuijotin sitä. Seistiin molemmat siinä toisiamme tuijotellen varmaan kymmenisen minuuttia, kunnes tämä kuikelo paineli metsään. Lumiseen metsään.
Tai sitten kun lähdettiin tämän katastrofiserkkuni kanssa piiloon metsään röökille. Painelimme varmaan puolisentuntia tarpeeksi syvälle metsään, kunnes perillä huomasimme, että kummallakaan ei ole tulta. Serkkuni passitti minut kotiini hakemaan sytkärin, ja sanomaan äidilleni että unohtui muka lompakko kun kioskiin muka olimme menossa karkkia ostamaan. Kävin kotona, valehtelin kioskihommia äidilleni, painelin takaisin metsään, aloimme sytyttämään tupakkaa; mun lompakolla. niin. otin sitten oikeasti lompakon. en tulta.
Ja vielä se kun erään ystäväni kanssa menimme keskellä yötä järvelle kalaan, ongimme ylös varmaan kolmetuhatta pientä ahventa, nimesimme kaikki kalaset entisten poikaystävien ja muiden vihamiesten nimillä, ja raa`asti hakkasimme hengiltä kalat huutaen: "KUOLE JAAKKO KUOLE"... Toimiva terapia täytyy myöntää!
Kaikkia muistoja liittyy tähänkin kyläpahaseen..
<3
lauantai 26. kesäkuuta 2010
TOIMIVAT ITSERUSKETTAVAT
. Ei ole. Olen perus suomalainen tytönhupakko; eli siis valkeampi kuin lumi. Kun talvi koittaa, täytyy päällä olla kirkkaita vaatteita, ettei mun päältä kävellä. tai ajeta..
Joten siis kun kesä koittaa, iskee myös suunnaton tarve ruskettua. Varsinkin nyt, kun olen pienen tyttösen yyhoo, ei ole aikaa makoilla auringossa (ja varsinkin kun Torniossa aurinkoisia päiviä on vuodessa 3((niistäki 2 meni jo toukokuussa))) ja odottaa kärventymistä sitäkautta. Saatika sitten solarium; siitähän saa kaikemmaailman syöpiä ja säteitä. enkä taho loistaa pimeessä vihreenäkään. Joten siis ainoa vaihtoehto on itseruskettavat, jos tahdon näyttää Beyoncelta.
Niin. Peilistähän mua katsookin Beyonce. NOT.
Oon testannu lukuisia itseruskettavia, ja jos joku sanoo mulle,että on saanut tasaisen kauniin mantelimaisen suklaaruhon yhdelläkään ruskettavalla, täytyy mun varmaa myöntää et vika on mussa. (NOT)
Poikkeuksetta itseruskettavissa sanotaan että "kuivuu nopeasti". Se ei kuivu nopeasti. Se ei todellakaan kuivu OLLENKAAN! .. levitä illalla OHUELTI itseruskettavaa, hypi pihoilla ja kylillä alasti tuntikausia, huudata hiustenkuivainta, käske kaverin puhaltaan, teet whatever it takes.- mut EI KUN SE EI KUIVU!
Aina sitä aamulla herää marinoituna grillikoipena.
Tällähetkellä odottelen porukoiden luona,että satapäinen juhlakansa saapuu (siskon rippijuhlat) .. valokuvia, ihmisiä, "voi emmi sie näytät... hyv...hyv..." sanat takertuvat kurkkuun, kun näytän oikeasti siltä, että olen oranssivalkoinen läikikäs kammotus. silmien ja suun ympärillä valkoiset ympyrät, ja muuten kauniin oranssia täplää sielä ja läiskää täällä. Unohtamatta sormien välissä olevia itseruskettava-pakkaumia.
Mä olen niin Hot, mä olen niin Hot..
Joten siis kun kesä koittaa, iskee myös suunnaton tarve ruskettua. Varsinkin nyt, kun olen pienen tyttösen yyhoo, ei ole aikaa makoilla auringossa (ja varsinkin kun Torniossa aurinkoisia päiviä on vuodessa 3((niistäki 2 meni jo toukokuussa))) ja odottaa kärventymistä sitäkautta. Saatika sitten solarium; siitähän saa kaikemmaailman syöpiä ja säteitä. enkä taho loistaa pimeessä vihreenäkään. Joten siis ainoa vaihtoehto on itseruskettavat, jos tahdon näyttää Beyoncelta.
Niin. Peilistähän mua katsookin Beyonce. NOT.
Oon testannu lukuisia itseruskettavia, ja jos joku sanoo mulle,että on saanut tasaisen kauniin mantelimaisen suklaaruhon yhdelläkään ruskettavalla, täytyy mun varmaa myöntää et vika on mussa. (NOT)
Poikkeuksetta itseruskettavissa sanotaan että "kuivuu nopeasti". Se ei kuivu nopeasti. Se ei todellakaan kuivu OLLENKAAN! .. levitä illalla OHUELTI itseruskettavaa, hypi pihoilla ja kylillä alasti tuntikausia, huudata hiustenkuivainta, käske kaverin puhaltaan, teet whatever it takes.- mut EI KUN SE EI KUIVU!
Aina sitä aamulla herää marinoituna grillikoipena.
Tällähetkellä odottelen porukoiden luona,että satapäinen juhlakansa saapuu (siskon rippijuhlat) .. valokuvia, ihmisiä, "voi emmi sie näytät... hyv...hyv..." sanat takertuvat kurkkuun, kun näytän oikeasti siltä, että olen oranssivalkoinen läikikäs kammotus. silmien ja suun ympärillä valkoiset ympyrät, ja muuten kauniin oranssia täplää sielä ja läiskää täällä. Unohtamatta sormien välissä olevia itseruskettava-pakkaumia.
Mä olen niin Hot, mä olen niin Hot..
perjantai 25. kesäkuuta 2010
born to be.. mmm
Oon synnyttänyt tuossa kohta nelisen kuukautta sitten. Sen verran taustaa, että kun lapsivedet meni, alko tämä tytönhupakko meikkaamaan. Siinä sitten iloisesti hypähdellen (lue: kivusta huutaen) painelin sairaalaan ripsien -ja hiuksienpidennyksien kanssa täydessä tällingissä. Mikä se on se joku shokkioireyhtymä- mulla oli ihan salettiin semmonen päällä silloin.
Siinä sitten pullautin maailmaan pikkuisen enkelin 3.3/10. Tyttö oli terve, äiti ei. Shokki päällä soitin mun ammattikorkeakoulu-ystävälle ja kyselin kuulumisia. Kaveri ihmetteli ku olin niin ylipirteänä, ja sain sitten sanottua että "kappas kehveli, miehän makaan vieläki tässä synnytys-sängyssä;synnytin ilmeisesti 4 minuuttia sitten..." shokki?kellä? mulla? ... jep.
Itse en muista ko. puhelusta mitäääään, jälkeenpäin kirosin kätilöitä MIKSI OOTTE ANTANU MULLE PUHELIMEN??!!??!?!
noo kunnon droppeja sieltä ilmeisesti ainaki sai. muisti lähti ja lapsi syntyi. Peruskeskiviikko siis.
"Synnytys on kaunis asia, ja kipu unohtuu heti kun saa lapsen syliin.." VALE VALE VALE!
Synnytys on h-i-r-v-e-ä-ä! verta ja suolenpätkiä, kipu on niin helvetillinen ettei sitä voi verrata mihinkäään, ja yhä edelleen (Tuuli Helmi Lumia 3,5kk) muistan hyvin elävästi miltä tuntuu kun keilapallo pyrkii pihalle ihan hullusta paikasta!! .. Siinä pahinta on avuttomuus- sattuu niin paljon että huudat kätilöille : "STNAN NOIDAT JUMAL*UTA JOS KOSKET VIELÄ MUHUN MÄ TAPAN SUT JA KAIKKI TÄÄLLÄ!!" etkä voi nopeuttaa tai vähentää kipua mitenkään! .. (toivon kovasti että odotusaula kemissä on ollut täynnä nuoria pariskuntia kuulemassa kun tämä äiti huutaa TAPPAKAA MUT NYT!!)
14 tuntiin mun ei annettu syödä eikä juoda mitää, taputeltii vaan olkapäälle että you go girl.. ja minähän huusin. ja huusin. ja kirosin ja vihasin kaikkia..
Mutta onhan se taivahantosi, että kun tyttö sit LOPULTA syntyi, oli se kuin olis peiliin katsonut. ja wushum- rakastuin.( mutta ei- kipu ei unohtunut)..
Ja jos oon joskus heikkona hetkenä mennyt jollekki pojanklopille sanomaan, että "rakastan sinua"- olen selvästi valehdellut!.. en ole rakastanut.
3/3/2010 "kuolisin sun puolesta"-sanonta sai merkityksen.
Siinä sitten pullautin maailmaan pikkuisen enkelin 3.3/10. Tyttö oli terve, äiti ei. Shokki päällä soitin mun ammattikorkeakoulu-ystävälle ja kyselin kuulumisia. Kaveri ihmetteli ku olin niin ylipirteänä, ja sain sitten sanottua että "kappas kehveli, miehän makaan vieläki tässä synnytys-sängyssä;synnytin ilmeisesti 4 minuuttia sitten..." shokki?kellä? mulla? ... jep.
Itse en muista ko. puhelusta mitäääään, jälkeenpäin kirosin kätilöitä MIKSI OOTTE ANTANU MULLE PUHELIMEN??!!??!?!
noo kunnon droppeja sieltä ilmeisesti ainaki sai. muisti lähti ja lapsi syntyi. Peruskeskiviikko siis.
"Synnytys on kaunis asia, ja kipu unohtuu heti kun saa lapsen syliin.." VALE VALE VALE!
Synnytys on h-i-r-v-e-ä-ä! verta ja suolenpätkiä, kipu on niin helvetillinen ettei sitä voi verrata mihinkäään, ja yhä edelleen (Tuuli Helmi Lumia 3,5kk) muistan hyvin elävästi miltä tuntuu kun keilapallo pyrkii pihalle ihan hullusta paikasta!! .. Siinä pahinta on avuttomuus- sattuu niin paljon että huudat kätilöille : "STNAN NOIDAT JUMAL*UTA JOS KOSKET VIELÄ MUHUN MÄ TAPAN SUT JA KAIKKI TÄÄLLÄ!!" etkä voi nopeuttaa tai vähentää kipua mitenkään! .. (toivon kovasti että odotusaula kemissä on ollut täynnä nuoria pariskuntia kuulemassa kun tämä äiti huutaa TAPPAKAA MUT NYT!!)
14 tuntiin mun ei annettu syödä eikä juoda mitää, taputeltii vaan olkapäälle että you go girl.. ja minähän huusin. ja huusin. ja kirosin ja vihasin kaikkia..
Mutta onhan se taivahantosi, että kun tyttö sit LOPULTA syntyi, oli se kuin olis peiliin katsonut. ja wushum- rakastuin.( mutta ei- kipu ei unohtunut)..
Ja jos oon joskus heikkona hetkenä mennyt jollekki pojanklopille sanomaan, että "rakastan sinua"- olen selvästi valehdellut!.. en ole rakastanut.
3/3/2010 "kuolisin sun puolesta"-sanonta sai merkityksen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)