Just.Että näitä päiviä taas.Kävin Muoniossa yksityisellä lääkärillä iskemässä kortisonipiikin olkapäähän (syystä että mun vasen käsi on kiusannut mua jo nelisen vuotta, eikä se enää nouse ylös.) Piikki oli ihan tajuttoman suuri, eikä tapausta yhtään helpottanut lääkärisedän vakuuttelut : "Oohammie näitä tämmösiä ennenkii pistelly menemhän, eikä näestä nyt pitäs mittää suurta vahinkoa koitua..Pienele osale pistettävistä tulloo jotaki oiretta.." ... Niin. Olen Emmi. Olen AINA se pieni osa. Se pienen pieni prosenttuaalinen osa jolle käy aina kaikki vahingot..
Ja vaikka olenkin sanonut kovaan ääneen, että : MEIKÄPOKA ON SYNNYTTÄNY MIKKÄÄ EI KÄY ENNÄÄ SEJJÄLKEE KIPEÄÄ..
Niin voin kertoa, että kipeää kävi. Tuntui että piikki upposi ihan varmasti selkäytimeen saakka, ja poltti mun sisäelimet. (nehä on tietysti yhteydessä toisiisa.. nojoo)
Hienoahan tässä on nyt se, että käsivarren kipu katosi sen siliän tien, ko kortisoni jylläsi pitkin elimistöä. Pystyn jopa nostamaan kättäni. uskomaton tunne.. Se katosi nopeaa..
Valittelin lääkärisedälle pyörryttävää oloa, johon setä kilttinä miehenä kiikuttamaan litrakaupalla vettä mulle, ja otti mun päästä kiinni ja iski lattiaan. (näin ilmeisesti kuuluu tehdä kun pyörryttää, että pää alas..).. Kokosin itseni, ja painuin Muonion apteekkiin. Ja mitä nään? ..
Ensin vähän taustatietoo ihmisille, jotka eivät ole Muoniossa käyneet: Muonio on tyhjä kylä, siellä ei ole mitää, asu ketää, tapahu yhtää mitään. Kunnes tänäpäivänä, kun Emmi hengailee sieläpäin ILMAN KAMERAA ja ILMAN KETÄÄN MUUTA TODISTAJAA.
Sielä keskellä tyhjää kylää soitti käkkäräpäinen nainen kontrabassoa ihan innoissaan (lue:pilvessä).
Jo tämä oli itsessään hyvin huvittava näky, sillä muoniossa ei tosiaan paljon jengiä ole, ja jos yksi ilmaantuu paikalle soittelemaan niin ohan se jännä.
MUTTA!! Sen ko. naisen ympärillä TANSSAHTELI n.+50vuotias harmaahapsuinen MIES tiukoissa TRIKOISSAAN! siis tanssahteli niinkuin balleriinat konsanaan. Ilmeisesti jokin performanssishow oli menossa tyhjälle kylälle. (plus mulle). Tässä tanssivassa miehessä kulminoitui Lapin mies. Sen miehen nimi oli luultavasti Jorma, ja se oli entinen muoniolainen toimistosihteeri, joka päätti viidenkympin villityksissään ottaa fudut töistä, ja alkaa tanssivaksi artistiksi. . . Tainu Jorman vaimo lähteä ko Jope on mennyt vaimon vaatekaapille trikoita sovittelemaan..
Näin luulen..
Siinä aikani seisoin, ja yritin purra poskeni verille, etten purskahtaisi äärettömän kovaääniseen hirnuvaan nauruun. Sehän olisi ollut töykeää- koska Jope ja käkkäränainen olivat ilmeisen tosissaan hommissaan.. (Tämähän on siis vähemmän töykeää kirjoitella jälkeenpäin kaikellekansalle blogissaan.. =) )
Kun en enään pystynyt olemaan hiljaa, istuin takaisin autoon, purskahdin äärettömän suureen nauruun, perruutin auton mäen alas, iskin ykkösen silmään, ja katsoin eteenpäin.- Siinä seisoo Jope trikoissaan auton keulan edessä tuijottaen mua suoraan silmiin. Kiljaisin. Kaasuttelin, että painu sinä helevettihi siitä, Jope otti puolikkaan askelman sivulle, ja tämä neiti kaasutti kivet lentäen paikalta. MITÄ MITÄ MITÄ??!?!?!
Mulle käy ihmiset AINA näin! Aina sattuu ja tapahtuu kun olen YKSIN! .. "#¤%¤&¤%&/((
Teki mieli soittaa lääkärisedälle, että nyt ihan rohkeasti kerrot mulle, mitä helkattia piikitit minuun! halluja?
Nyt harkitsen vakavasti muuttoa MUONIOON! (just.)
<3 E
"naisten ongelma on se- että ensin he innostuvat tyhjästä, ja sitten he menevät naimisiin sen kanssa."
tiistai 29. kesäkuuta 2010
sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
10s. päivä pohjoisessa.
Tänää lähti kymmenes päivä kun hengailen perusasioiden äärellä syvällä lapin luonnossa. Lähdin porukoille majaileen Tuulin kanssa, jotta saan a)vähän etäisyyttä arkiasioihin b) nukkua c) olla käymättä suihkussa.
Huono puolihan tässä nyt on se, että aivot on vetäneet jarrut päälle, eikä mieleen tule yhtä ainoaa mielenkiintoista/ julkaisemisenarvoista asiaa.
Tuijotan ikkunasta, sieltä mua tuijottaa takaisin poro.
Läppinä paiskoin ovia ja painelin maailmalle häthätää kuustoista kesäisenä. Päätin etten KOSKAAN IKINÄKOSKAAN NEVEREVER tuu takaisin TÄNNE tää paikka on IHAN SYVÄLTÄ MÄ VIHAAN TEIT KAIKKIIIII!!! Revin PikkuG kuvat alas seiniltä ja päättäväisenä lähdin ulkomaailmaan! (lue: Tornioon).
Nyt kun aloin kelailee kaikkia juttuja joita tääläollessani on vuosiensaatossa sattunut, niin taidan nauraa itseni hengiltä.
Olen esimerkiksi maannut keskellä valtatietä serkkuni kanssa(tämän kylän "valtatie" on hyvin mutkikas ja mäkinen) poikittain, korvat kiinni maassa kuunnellen kun rekat lähestyvät. Vähän niinkö biisoneita kuunneltiin joskus muinoin korvat maahan painautuneina. Tätä kun miettii tänäpäivänä, nousevat karvat pystyyn ja alkaa heikottaa.. olin voinut vaikka KUOLLA! .. miettikääpä ku siinä tiellä maatessa olis alkanut esimerkiksi jalka kramppaamaan. Ei olis mennyt kuin hetki kun Kaukokiidon biisoni olis huristellu päälle. Hyisstna. Mitä tästä opin? Sen etten koskaan anna Tuulin katsoa pocahontasta (en mie keksi muutakaan lähdettä josta olen näin idiootteja itsenitappo-ideoita saanut kuin disneyn leffoista)
Olen myös viettänyt yhden uudenvuoden kuusen alla. Sielä suuren suuren kuusen alla 50asteen pakkasessa tönöttäen serkkuni kanssa polteltiin tähtisadetikkuja ja kynttilöitä. Kuulostaa kivalta lasten pikku kemuilta. Sitähän se olikin. Siihensaakka kunnes tähtisadetikku sytytti kuusen alimmat oksat palamaan. Alimmat oksat sytyttivät seuraavat oksat palamaan jne. Kohta oliki tulta jokapuolella, kynttilät metrin mittaisissa liekeissä, eikä kukaan kertonut mulle, ettei silloin saa sammutusvälineenä käyttää lunta. Käytin. Tuli riemastui. Kohta kuului metsästä "MITÄHELVETTIÄ" kun serkkuni äiti kahlasi poskia myöten lumessa pelastamaan meidät tontut. En muista tarkalleen mitä sitten tapahtui, mutta hengissä ollaan. huhhu. karvat pystyssä jälleen.
Eräänä kertana istuimme samaisen biisoni/tulipalokuusi-serkun kanssa heidän keittiössään, kun pihaan kaarsi auto (jo tämä itsessään oli viikon kohokohta, kun kylässä ylipäätään näkyi auto). Auto oli vähän rähjäinen, ja autosta nousi luihu pitkä mies joka asteli kohti serkkuni taloa. Mies tuli sisään, ja kertoi meille kahdelle kymmenvuotiaalle, että on poliisi, ja aikoo odottaa meidän pihalla että eräs roisto ajaa siitä ohi, jolloin lähtee hänen peräänsä. Wau! vähänkö siistiä! oltiin serkkuni kanssa siis auttamassa poliisia oikein TAKAA-AJOSSA!! saakohan tästä mitalinkin..hmm.. Mies paineli takaisin autoonsa, ja me serkkuni kanssa jäimme nenät kiinni keittiönikkunaan tuijottamaan ja odottamaan koska roisto ajaisi ohitse...
...
Hetken kuluttua tiellä ajoi kauheaa vauhtia auto. Niin. Poliisiauto. Oikea poliisiauto veti tuhattajasataa pohjoiseenpäin, ja sekuntia myöhemmin pihalla päivystänyt mies painoin kaasun pohjaan ja renkaat ulisten kaahasi tieltä eteläänpäin. . . damnet. autettiin siis roistoa.. Ei serkkuni kanssa kerrottu kellekkään, vaan aloimme paistamaan lättyjä.
Sitten lukuisia sellaisia pieniä asioita muistissa, kuten kun kävelin kerran kylänpinnassa talvella. Oli ihan säkkipimeää, ei missään valonpilkahdustakaan, vain minä ja taskulamppuni. Kohta taskulampun valokeilassa suoraan edessäni mua tuijottaa jonkinsortin pelikaani. Taisiin sellainen pitkäkaulainen pitkänokkainen lintu. Semmonen kuikelo. Siinä se tuijotti minua, minä tuijotin sitä. Seistiin molemmat siinä toisiamme tuijotellen varmaan kymmenisen minuuttia, kunnes tämä kuikelo paineli metsään. Lumiseen metsään.
Tai sitten kun lähdettiin tämän katastrofiserkkuni kanssa piiloon metsään röökille. Painelimme varmaan puolisentuntia tarpeeksi syvälle metsään, kunnes perillä huomasimme, että kummallakaan ei ole tulta. Serkkuni passitti minut kotiini hakemaan sytkärin, ja sanomaan äidilleni että unohtui muka lompakko kun kioskiin muka olimme menossa karkkia ostamaan. Kävin kotona, valehtelin kioskihommia äidilleni, painelin takaisin metsään, aloimme sytyttämään tupakkaa; mun lompakolla. niin. otin sitten oikeasti lompakon. en tulta.
Ja vielä se kun erään ystäväni kanssa menimme keskellä yötä järvelle kalaan, ongimme ylös varmaan kolmetuhatta pientä ahventa, nimesimme kaikki kalaset entisten poikaystävien ja muiden vihamiesten nimillä, ja raa`asti hakkasimme hengiltä kalat huutaen: "KUOLE JAAKKO KUOLE"... Toimiva terapia täytyy myöntää!
Kaikkia muistoja liittyy tähänkin kyläpahaseen..
<3
Huono puolihan tässä nyt on se, että aivot on vetäneet jarrut päälle, eikä mieleen tule yhtä ainoaa mielenkiintoista/ julkaisemisenarvoista asiaa.
Tuijotan ikkunasta, sieltä mua tuijottaa takaisin poro.
Läppinä paiskoin ovia ja painelin maailmalle häthätää kuustoista kesäisenä. Päätin etten KOSKAAN IKINÄKOSKAAN NEVEREVER tuu takaisin TÄNNE tää paikka on IHAN SYVÄLTÄ MÄ VIHAAN TEIT KAIKKIIIII!!! Revin PikkuG kuvat alas seiniltä ja päättäväisenä lähdin ulkomaailmaan! (lue: Tornioon).
Nyt kun aloin kelailee kaikkia juttuja joita tääläollessani on vuosiensaatossa sattunut, niin taidan nauraa itseni hengiltä.
Olen esimerkiksi maannut keskellä valtatietä serkkuni kanssa(tämän kylän "valtatie" on hyvin mutkikas ja mäkinen) poikittain, korvat kiinni maassa kuunnellen kun rekat lähestyvät. Vähän niinkö biisoneita kuunneltiin joskus muinoin korvat maahan painautuneina. Tätä kun miettii tänäpäivänä, nousevat karvat pystyyn ja alkaa heikottaa.. olin voinut vaikka KUOLLA! .. miettikääpä ku siinä tiellä maatessa olis alkanut esimerkiksi jalka kramppaamaan. Ei olis mennyt kuin hetki kun Kaukokiidon biisoni olis huristellu päälle. Hyisstna. Mitä tästä opin? Sen etten koskaan anna Tuulin katsoa pocahontasta (en mie keksi muutakaan lähdettä josta olen näin idiootteja itsenitappo-ideoita saanut kuin disneyn leffoista)
Olen myös viettänyt yhden uudenvuoden kuusen alla. Sielä suuren suuren kuusen alla 50asteen pakkasessa tönöttäen serkkuni kanssa polteltiin tähtisadetikkuja ja kynttilöitä. Kuulostaa kivalta lasten pikku kemuilta. Sitähän se olikin. Siihensaakka kunnes tähtisadetikku sytytti kuusen alimmat oksat palamaan. Alimmat oksat sytyttivät seuraavat oksat palamaan jne. Kohta oliki tulta jokapuolella, kynttilät metrin mittaisissa liekeissä, eikä kukaan kertonut mulle, ettei silloin saa sammutusvälineenä käyttää lunta. Käytin. Tuli riemastui. Kohta kuului metsästä "MITÄHELVETTIÄ" kun serkkuni äiti kahlasi poskia myöten lumessa pelastamaan meidät tontut. En muista tarkalleen mitä sitten tapahtui, mutta hengissä ollaan. huhhu. karvat pystyssä jälleen.
Eräänä kertana istuimme samaisen biisoni/tulipalokuusi-serkun kanssa heidän keittiössään, kun pihaan kaarsi auto (jo tämä itsessään oli viikon kohokohta, kun kylässä ylipäätään näkyi auto). Auto oli vähän rähjäinen, ja autosta nousi luihu pitkä mies joka asteli kohti serkkuni taloa. Mies tuli sisään, ja kertoi meille kahdelle kymmenvuotiaalle, että on poliisi, ja aikoo odottaa meidän pihalla että eräs roisto ajaa siitä ohi, jolloin lähtee hänen peräänsä. Wau! vähänkö siistiä! oltiin serkkuni kanssa siis auttamassa poliisia oikein TAKAA-AJOSSA!! saakohan tästä mitalinkin..hmm.. Mies paineli takaisin autoonsa, ja me serkkuni kanssa jäimme nenät kiinni keittiönikkunaan tuijottamaan ja odottamaan koska roisto ajaisi ohitse...
...
Hetken kuluttua tiellä ajoi kauheaa vauhtia auto. Niin. Poliisiauto. Oikea poliisiauto veti tuhattajasataa pohjoiseenpäin, ja sekuntia myöhemmin pihalla päivystänyt mies painoin kaasun pohjaan ja renkaat ulisten kaahasi tieltä eteläänpäin. . . damnet. autettiin siis roistoa.. Ei serkkuni kanssa kerrottu kellekkään, vaan aloimme paistamaan lättyjä.
Sitten lukuisia sellaisia pieniä asioita muistissa, kuten kun kävelin kerran kylänpinnassa talvella. Oli ihan säkkipimeää, ei missään valonpilkahdustakaan, vain minä ja taskulamppuni. Kohta taskulampun valokeilassa suoraan edessäni mua tuijottaa jonkinsortin pelikaani. Taisiin sellainen pitkäkaulainen pitkänokkainen lintu. Semmonen kuikelo. Siinä se tuijotti minua, minä tuijotin sitä. Seistiin molemmat siinä toisiamme tuijotellen varmaan kymmenisen minuuttia, kunnes tämä kuikelo paineli metsään. Lumiseen metsään.
Tai sitten kun lähdettiin tämän katastrofiserkkuni kanssa piiloon metsään röökille. Painelimme varmaan puolisentuntia tarpeeksi syvälle metsään, kunnes perillä huomasimme, että kummallakaan ei ole tulta. Serkkuni passitti minut kotiini hakemaan sytkärin, ja sanomaan äidilleni että unohtui muka lompakko kun kioskiin muka olimme menossa karkkia ostamaan. Kävin kotona, valehtelin kioskihommia äidilleni, painelin takaisin metsään, aloimme sytyttämään tupakkaa; mun lompakolla. niin. otin sitten oikeasti lompakon. en tulta.
Ja vielä se kun erään ystäväni kanssa menimme keskellä yötä järvelle kalaan, ongimme ylös varmaan kolmetuhatta pientä ahventa, nimesimme kaikki kalaset entisten poikaystävien ja muiden vihamiesten nimillä, ja raa`asti hakkasimme hengiltä kalat huutaen: "KUOLE JAAKKO KUOLE"... Toimiva terapia täytyy myöntää!
Kaikkia muistoja liittyy tähänkin kyläpahaseen..
<3
lauantai 26. kesäkuuta 2010
TOIMIVAT ITSERUSKETTAVAT
. Ei ole. Olen perus suomalainen tytönhupakko; eli siis valkeampi kuin lumi. Kun talvi koittaa, täytyy päällä olla kirkkaita vaatteita, ettei mun päältä kävellä. tai ajeta..
Joten siis kun kesä koittaa, iskee myös suunnaton tarve ruskettua. Varsinkin nyt, kun olen pienen tyttösen yyhoo, ei ole aikaa makoilla auringossa (ja varsinkin kun Torniossa aurinkoisia päiviä on vuodessa 3((niistäki 2 meni jo toukokuussa))) ja odottaa kärventymistä sitäkautta. Saatika sitten solarium; siitähän saa kaikemmaailman syöpiä ja säteitä. enkä taho loistaa pimeessä vihreenäkään. Joten siis ainoa vaihtoehto on itseruskettavat, jos tahdon näyttää Beyoncelta.
Niin. Peilistähän mua katsookin Beyonce. NOT.
Oon testannu lukuisia itseruskettavia, ja jos joku sanoo mulle,että on saanut tasaisen kauniin mantelimaisen suklaaruhon yhdelläkään ruskettavalla, täytyy mun varmaa myöntää et vika on mussa. (NOT)
Poikkeuksetta itseruskettavissa sanotaan että "kuivuu nopeasti". Se ei kuivu nopeasti. Se ei todellakaan kuivu OLLENKAAN! .. levitä illalla OHUELTI itseruskettavaa, hypi pihoilla ja kylillä alasti tuntikausia, huudata hiustenkuivainta, käske kaverin puhaltaan, teet whatever it takes.- mut EI KUN SE EI KUIVU!
Aina sitä aamulla herää marinoituna grillikoipena.
Tällähetkellä odottelen porukoiden luona,että satapäinen juhlakansa saapuu (siskon rippijuhlat) .. valokuvia, ihmisiä, "voi emmi sie näytät... hyv...hyv..." sanat takertuvat kurkkuun, kun näytän oikeasti siltä, että olen oranssivalkoinen läikikäs kammotus. silmien ja suun ympärillä valkoiset ympyrät, ja muuten kauniin oranssia täplää sielä ja läiskää täällä. Unohtamatta sormien välissä olevia itseruskettava-pakkaumia.
Mä olen niin Hot, mä olen niin Hot..
Joten siis kun kesä koittaa, iskee myös suunnaton tarve ruskettua. Varsinkin nyt, kun olen pienen tyttösen yyhoo, ei ole aikaa makoilla auringossa (ja varsinkin kun Torniossa aurinkoisia päiviä on vuodessa 3((niistäki 2 meni jo toukokuussa))) ja odottaa kärventymistä sitäkautta. Saatika sitten solarium; siitähän saa kaikemmaailman syöpiä ja säteitä. enkä taho loistaa pimeessä vihreenäkään. Joten siis ainoa vaihtoehto on itseruskettavat, jos tahdon näyttää Beyoncelta.
Niin. Peilistähän mua katsookin Beyonce. NOT.
Oon testannu lukuisia itseruskettavia, ja jos joku sanoo mulle,että on saanut tasaisen kauniin mantelimaisen suklaaruhon yhdelläkään ruskettavalla, täytyy mun varmaa myöntää et vika on mussa. (NOT)
Poikkeuksetta itseruskettavissa sanotaan että "kuivuu nopeasti". Se ei kuivu nopeasti. Se ei todellakaan kuivu OLLENKAAN! .. levitä illalla OHUELTI itseruskettavaa, hypi pihoilla ja kylillä alasti tuntikausia, huudata hiustenkuivainta, käske kaverin puhaltaan, teet whatever it takes.- mut EI KUN SE EI KUIVU!
Aina sitä aamulla herää marinoituna grillikoipena.
Tällähetkellä odottelen porukoiden luona,että satapäinen juhlakansa saapuu (siskon rippijuhlat) .. valokuvia, ihmisiä, "voi emmi sie näytät... hyv...hyv..." sanat takertuvat kurkkuun, kun näytän oikeasti siltä, että olen oranssivalkoinen läikikäs kammotus. silmien ja suun ympärillä valkoiset ympyrät, ja muuten kauniin oranssia täplää sielä ja läiskää täällä. Unohtamatta sormien välissä olevia itseruskettava-pakkaumia.
Mä olen niin Hot, mä olen niin Hot..
perjantai 25. kesäkuuta 2010
born to be.. mmm
Oon synnyttänyt tuossa kohta nelisen kuukautta sitten. Sen verran taustaa, että kun lapsivedet meni, alko tämä tytönhupakko meikkaamaan. Siinä sitten iloisesti hypähdellen (lue: kivusta huutaen) painelin sairaalaan ripsien -ja hiuksienpidennyksien kanssa täydessä tällingissä. Mikä se on se joku shokkioireyhtymä- mulla oli ihan salettiin semmonen päällä silloin.
Siinä sitten pullautin maailmaan pikkuisen enkelin 3.3/10. Tyttö oli terve, äiti ei. Shokki päällä soitin mun ammattikorkeakoulu-ystävälle ja kyselin kuulumisia. Kaveri ihmetteli ku olin niin ylipirteänä, ja sain sitten sanottua että "kappas kehveli, miehän makaan vieläki tässä synnytys-sängyssä;synnytin ilmeisesti 4 minuuttia sitten..." shokki?kellä? mulla? ... jep.
Itse en muista ko. puhelusta mitäääään, jälkeenpäin kirosin kätilöitä MIKSI OOTTE ANTANU MULLE PUHELIMEN??!!??!?!
noo kunnon droppeja sieltä ilmeisesti ainaki sai. muisti lähti ja lapsi syntyi. Peruskeskiviikko siis.
"Synnytys on kaunis asia, ja kipu unohtuu heti kun saa lapsen syliin.." VALE VALE VALE!
Synnytys on h-i-r-v-e-ä-ä! verta ja suolenpätkiä, kipu on niin helvetillinen ettei sitä voi verrata mihinkäään, ja yhä edelleen (Tuuli Helmi Lumia 3,5kk) muistan hyvin elävästi miltä tuntuu kun keilapallo pyrkii pihalle ihan hullusta paikasta!! .. Siinä pahinta on avuttomuus- sattuu niin paljon että huudat kätilöille : "STNAN NOIDAT JUMAL*UTA JOS KOSKET VIELÄ MUHUN MÄ TAPAN SUT JA KAIKKI TÄÄLLÄ!!" etkä voi nopeuttaa tai vähentää kipua mitenkään! .. (toivon kovasti että odotusaula kemissä on ollut täynnä nuoria pariskuntia kuulemassa kun tämä äiti huutaa TAPPAKAA MUT NYT!!)
14 tuntiin mun ei annettu syödä eikä juoda mitää, taputeltii vaan olkapäälle että you go girl.. ja minähän huusin. ja huusin. ja kirosin ja vihasin kaikkia..
Mutta onhan se taivahantosi, että kun tyttö sit LOPULTA syntyi, oli se kuin olis peiliin katsonut. ja wushum- rakastuin.( mutta ei- kipu ei unohtunut)..
Ja jos oon joskus heikkona hetkenä mennyt jollekki pojanklopille sanomaan, että "rakastan sinua"- olen selvästi valehdellut!.. en ole rakastanut.
3/3/2010 "kuolisin sun puolesta"-sanonta sai merkityksen.
Siinä sitten pullautin maailmaan pikkuisen enkelin 3.3/10. Tyttö oli terve, äiti ei. Shokki päällä soitin mun ammattikorkeakoulu-ystävälle ja kyselin kuulumisia. Kaveri ihmetteli ku olin niin ylipirteänä, ja sain sitten sanottua että "kappas kehveli, miehän makaan vieläki tässä synnytys-sängyssä;synnytin ilmeisesti 4 minuuttia sitten..." shokki?kellä? mulla? ... jep.
Itse en muista ko. puhelusta mitäääään, jälkeenpäin kirosin kätilöitä MIKSI OOTTE ANTANU MULLE PUHELIMEN??!!??!?!
noo kunnon droppeja sieltä ilmeisesti ainaki sai. muisti lähti ja lapsi syntyi. Peruskeskiviikko siis.
"Synnytys on kaunis asia, ja kipu unohtuu heti kun saa lapsen syliin.." VALE VALE VALE!
Synnytys on h-i-r-v-e-ä-ä! verta ja suolenpätkiä, kipu on niin helvetillinen ettei sitä voi verrata mihinkäään, ja yhä edelleen (Tuuli Helmi Lumia 3,5kk) muistan hyvin elävästi miltä tuntuu kun keilapallo pyrkii pihalle ihan hullusta paikasta!! .. Siinä pahinta on avuttomuus- sattuu niin paljon että huudat kätilöille : "STNAN NOIDAT JUMAL*UTA JOS KOSKET VIELÄ MUHUN MÄ TAPAN SUT JA KAIKKI TÄÄLLÄ!!" etkä voi nopeuttaa tai vähentää kipua mitenkään! .. (toivon kovasti että odotusaula kemissä on ollut täynnä nuoria pariskuntia kuulemassa kun tämä äiti huutaa TAPPAKAA MUT NYT!!)
14 tuntiin mun ei annettu syödä eikä juoda mitää, taputeltii vaan olkapäälle että you go girl.. ja minähän huusin. ja huusin. ja kirosin ja vihasin kaikkia..
Mutta onhan se taivahantosi, että kun tyttö sit LOPULTA syntyi, oli se kuin olis peiliin katsonut. ja wushum- rakastuin.( mutta ei- kipu ei unohtunut)..
Ja jos oon joskus heikkona hetkenä mennyt jollekki pojanklopille sanomaan, että "rakastan sinua"- olen selvästi valehdellut!.. en ole rakastanut.
3/3/2010 "kuolisin sun puolesta"-sanonta sai merkityksen.
piece of me-ee
Päätin ottaa nyt kuulkaa ihan asiakseni pistää pystyyn oman blogin. Tähän päivään saakka oon vaan lukenu kaikkien muiden blogeja, ja huokaillut ääneen sitä, kuinka "mä tekisin ton niiin paremmin/mä olisin niiiin paljo fiksumpi/hauskempi/hyvännäkösempi/nokkelampi.....".
Elikä siis sanoista tekoihin. (oushit)
Luultavasti tästä tulee täys floppi, tätä ei lue kukaan, mulle ei tuu yhtää hauskaa juttua mielee, saatika että saisin kaikki päässä pyörivät ajatukset kimpoilemaan tähä läppärin näytölle, apina hakkaa lautasia päässä yhteen, hikikarpalot valuu otsalta, vähän tärisyttää, mitä mä kirjottasinkaaaaan- ei tuu mitää mielee, teenkö itestäni iha pellen, oksettaa, taidan kuolla....WÄÄÄK..
done and done!
Ja oon käsittäny että nää blogien lukemiset on sit kans ihan vapaaehtosia, että jos ottaa kovasti päähän mun jutut, niin katos toveri mä rukoilen- älä lopeta lukemista!!!
Elikä siis sanoista tekoihin. (oushit)
Luultavasti tästä tulee täys floppi, tätä ei lue kukaan, mulle ei tuu yhtää hauskaa juttua mielee, saatika että saisin kaikki päässä pyörivät ajatukset kimpoilemaan tähä läppärin näytölle, apina hakkaa lautasia päässä yhteen, hikikarpalot valuu otsalta, vähän tärisyttää, mitä mä kirjottasinkaaaaan- ei tuu mitää mielee, teenkö itestäni iha pellen, oksettaa, taidan kuolla....WÄÄÄK..
done and done!
Ja oon käsittäny että nää blogien lukemiset on sit kans ihan vapaaehtosia, että jos ottaa kovasti päähän mun jutut, niin katos toveri mä rukoilen- älä lopeta lukemista!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)