ARAKNOFOBIA

Tuli tuossa eräs tarina mieleen, kun jälleen kerran istuskelin parvekkeeni kylmällä lattialla. (Jaha, tänään tämä postaus siis alkaa samaantapaan kuin lastenohjelma "TaoTaossa".. XD
No jokatapauksessa, istuskelin siinä ja tuijottelin punaista tiiliseinää, johon on ykskaks yllättäen päättäneet muuttaa lapinläänin kaikki kahdeksanjalkaiset kummajaiset. Siinä ne leikkivät kotista mun seinällä. On verkkoa sielä ja kärpäsenraatoa täälä, ja aina vähänväliä ohi vilistää kahdeksan pitkää jalkaa. Jos en olisi juhlinut eräitä syntymäpäiviäni muutama vuosi sitten, kiljuisin edelleen kun näen tai kuulenkaan puhuttavan hämähäkeistä.

Kuitenkin juhlin 19vuotispäiväni.

Alusta:

En ole pelännyt hämähäkkejä aina. Muistan kun olin ehkä viiden vanha, naapurin läpit lukitsivat minut pitkään vaatekomeroon, jossa oli iso leikkihämähäkki. Sielä pelkäsin pimeää, niitä läppejä, sitä etten pääse ulos, ja kaikki se pelko kulminoitui sitten siihen leikkihämähäkkiin. Sen tapauksen jälkeen olen pelännyt hämähäkkejä aivan sairaana. En puhu mistään hämähäkkipelosta, vaan hämähäkkiFOBIASTA. Siis sellaisesta olotilasta, että oksennat kauhusta. Että voisit oikeasti purra kätesi irti, jotta pääset tilanteesta pois. Jos jossain näin hämähäkin, hengitys salpautui. En voinut lukea edes paperilta sanaa "hämähäkki" , koska se sana kuulostaa jo pitkiltä jaloilta jotka ällöttävän epätahtisesti vipeltävät pitkin maita. Hämähäkit olis ihan ookoo, jos ei olis niitä jalkoja. Kuka helvetti tarvitsee oikeasti kahdeksaa jalkaa? .. Jos hämähäkit olisivat palloja jotka vaan pyörisivät menemään - ei mulla olis mitään hätää niiden kanssa. Mutta ne jalat. Tai jos niitä olisi vaikka kaksi: aivan hyvä. Mutta että ihan kahdeksan. Hassua tässä on, ettei mulla ole mitään pelkotiloja TUHATjalkaisia kohtaan. Ne ovat lähinnä söpöjä. Nojaa, asiaan:

Oli siis vuosi 2008, ja olin täyttämässä yhdeksäntoista vuotta. Päätimme kaverini (identiteettisuoja syistä puhuttelen häntä nyt vaikka nimellä .. Yläkuopan Laur...i.) Hän on siis tyttö ,kuten nimestä voi päätellä. Laurin kanssa siis päätimme, että vietämme ryyppäjäiset Laurin vanhempien suuressa omakotitalossa. Sinnessiis. Tässävaiheessa on varmaan aiheellista kertoa, että Laurilla oli hämähäkki nimeltä Tur..a. Tura oli rumin asia jonka saatoin ajatella, koskaan en ollut Turaa nähnyt, mutta pystyin kuvittelemaan liiankin hyvin kaikki ne jalat ja karvaisen äässin. En siis ollut nähnyt , en ennen tuota syntymäpäivää..

Ilta koitti, ja porukkaa alkoi valua paikalle. Siinä sitten syntymäpäivälahjojen availuun. On varmaan sanomattakin selvää, että sain juuri Laurilta syntymäpäiväkortin, johon hän tosiystävänä oli päättänyt liimata yhden Turan irronneista jaloista. Siis sellaisen karvaisen jalkaosan, jonka ne hämähäkit ilmeisesti aina vähänväliä tiputtelee ja uudistaa. Hetken aikaa tuijotin korttia tajuamatta, että mikä helvetti tämä on. Kääntelin ja vääntelin, ja tuijotin läheltä. Hyvä etten maistellut että mikäs lirpake tässä roikkuukaan.. Kun tajusin, että kyseessä oli Turan pudonnut ällöttävä jalka, rakkaiden ystävieni naurun saattelemana, viittä vaille itkuun purskahtamaisillaan heitin kortin pois, ja olin jo valmis kotiin. YÄÄÄH. Annoin kuitenkin tämän inhottavan kepposen anteeksi. Epäystävät. Mutta päätin olla joustava ja lojaali, ja ottaa asian huumorilla.

Olisi pitänyt jo silloin potkia polvilumpioita paskaksi, ja painella himpee.. En kuitenkaan sitä tehnyt vaan ilta jatkui..:

Siinä istuskelimme keittiönpöydän ääressä ja nautimme sivistynesti viinaa pullonsuusta. Kunnes. Kunnes yläkerrasta kuuluu epäilyttävää kuiskintaa ja supinaa, ja erotin sanan TURA!. . . Sitten selvisi, että Laurin hämähäkki, tämä punamustakarvainen hyppykoipi ihmissyöjätär, oli karannut. KARANNUT! .. Meni varmaan kolmesadasosa sekuntia, ja minä istuskelin jo pihalla. Istuin pihalla varsin tietoisena siitä, että juuri sillä hetkellä keskuudessamme on tappaja vapaana. Että se tappaja voi tälläkin hetkellä istuskella jonkun ystäväni olkapäällä munimassa 13 000 0000 hämähäkinmunaa ja tuikkaamassa ne kantajan korvakäytävään. Olin hyvin tietoinen siinä pihala kylmässä istuskellessani, että kohta Tornion valtaa hämähäkkiepidemia, koska tämä äärimmäisen myrkyllinen lajike pääsee vapaaksi (Turan puraisu on kuulema yhtä paha kuin ampiaisen pisto. Kuolemaksi siis suorastaan). Kerkesin jo pohtia pitääkö mun soittaa ensin eläinsuojeluyhdistykseen, VAI presidentille, kertoakseni että maan rajat täytyy sulkea, ja meidän suomalaisten täytyy kerääntyä bunkkeriin kuolemaan, koska hämähäkit valtaavat maan...

Sitten LUOJANKIITOS rakas ystäväni Lauri tuli kertomaan minulle poloiselle, että Tura löytyi, ja on takaisin häkissään. Hieman valppaana, mutta täysin uudessa nousussa jatkoin iltaa. Ja oli hauskaa. Nauroin muutamaan otteeseen tätä hassua tapausta. Kuinka hämähäkki voikaan tuollalailla karata. Onneksi löytyi. Ha Ha. Onpas hauska. Ilta jatkui..

Siihen loppuivat tämän seuraneitin muistikuvat illalta. Seuraavaksi vaan heräsin Laurin vanhempien omakotitalosta vierashuoneesta. Astelin huoneesta hieman seiniin nojaillen ulos, ja yritin etsiä ihmisiä. Ei ketään. Kaikki olivat lähteneet joko töihin, tai yöllä kotiin. Olin siis yksin. No ei haittaa, pikku pelkotiloissa tepastelin keittiöön ja koitin kovasti muistella eilisillan sattumuksia. Nada. Pää tyhjä. Otin lasillisen vettä, ja käännyin nojaamaan tiskialtaaseen päättäen, että nyt emmi pähkäillään tässä mitäs ollaan eilen tehty. .. .. . .

Sivusilmällä vilkaisin hieman vasempaan...

...


..

JA JUMALAUTA SE SAATANAN KUTALE ON KOKO PITUUTTAAN SIINÄ SEINÄSSÄ! SIINÄ SE RUMA RUTJAKE KIPITTELEE MILJOONIEN JALKOJENSA KANSSA KOLMETOISTA SILMÄÄ KIILUEN PITKIN KEITTIÖN SEINÄÄ!!

Silloin minä huusin. Ja huusin. Ja hämähäkki huusi. Ja minä huusin. Ja hämähäkki huusi. Juoksin ihan järjettömän lujaa verisuussa takaisin vierashuoneeseen, tukka shokista pystyssä.. Hyppäsin seisomaan sängynpäälle lukittuani oven. Olin varma, että nyt kuolen. Sydänkohtaus tai aivoveritulppa. Lähtö on lähellä..

Sain vapisevin käsin tongittua taskusta puhelimen, ja aloin soittamaan VIHAISENA ystävälleni Laurille, kertoakseni, että kun kohtaamme, minä tapan hänet. Vain siitä syystä, että hän oli päättänyt jättää lauseen "Tura on häkissä" jälkeen lisäämättä, että "eipäs muuten olekaan, emme löytäneet sitä, joten aiot bailata koko illan hämähäkin seurassa autuaan tietämättömänä.."... En ole varmaan ikinä ollut niin vihainen. Ja Lauri ei vastannut puhelimeen. Sain kuitenkin langanpäähän toisen toverini Juuk...ean. Juukealle sain änkytettyä sanoja, kuten : kuolen, hämähämähämä, seinä, kuolen, hähähähämä... Näitä sanoja yhdisteltyään Juukea hoksasi mitä yritin selittää, ja soitti Laurille (joka Juukealle kuitenkin vastasi puhelimeen) , että jaha, emmi taisi löytää Turan..

Juukea tuli sitten poimimaan minut pois sieltä myrkkyhämähäkkien valtaamasta talosta, ja vei minut kotiin. Olisin voinut kuristaa heidät kaikki ..

Loppujenlopuksi hämähäkki löytyi parin päivän kuluttua kuljeksimasta pitkin olohuonetta, teljettiin takaisin terraarioon, ja tänäpäivänä tuo hämähäkin kutale nököttää kiltisti Laurin huoneen seinällä nuppineula pyllyssä hyvin kuolleena. Ha Ha Karman laki. Mitäs syntyi tuollaiseksi rumaksi.

..

Tämä tarina mulla tuli mieleen, kun istuskelin tuossa parvekkeellani tuijottelemassa hämähäkkejä. Tapaus elokuu08- oli sen verran tehokas shokkihoito, etten enään pelkää hämähäkkejä :) ..

puspus/E